Verkkouutiset

Metron kortinlukija Helsingin Ruoholahden metsoasemalla 2. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

HS: Hinnankorotuksen seuraus – HSL:n lipunmyynti sakkasi

Helsingin seudun liikenne HSL:n lipunmyynti putosi reippaasti sen ydinalueella eli AB-vyöhykkeellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin Sanomien mukaan muutosta ei selitä oikein mikään muu kuin vuodenvaihteessa voimaan tullut hinnankorotus, joka nosti kertalipun hintaa 2,80 eurosta 3,10 euroon.

Sama 11 prosentin hinnankorotus tuli voimaan myös BC-vyöhykkeellä, jossa sielläkin kertalippujen myynti on huhtikuussa pudonnut liki 70 000 kappaleella viime vuoden syyskuuhun verrattuna.

Matkustajamäärissä HSL:n alueella ei ole vielä päästy koronakautta edeltäneisiin lukuihin. Tuoreen ennusteen perusteella matkustajia olisi 12 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019.

Valtaosa HSL:n lipunmyynnistä tapahtuu alueen kahdella sisimmällä vyöhykkeellä. AB:llä kertalippuja myytiin viime syyskuussa 3,4 miljoonaa kappaletta, mutta kuluvan vuoden huhtikuussa 2,9 miljoonaa kappaletta.

HSL ennakoi toukokuussa, että lipputulot ovat jäämässä 369,4 miljoonaan euroon. Se on 12 miljoonaa euroa eli kolme prosenttia vähemmän kuin talousarvion 381 miljoonaa euroa. Vuoden 2019 lipputuloista on jäljessä 3,6 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)