Kuollut seinälude asunnossa Helsingissä. LEHTIKUVA/KIMMO MÄNTYLÄ

Hotellihuoneessa voi piillä yllättävä uhka, tarkista nämä kohdat

Kesän matkailusesonki voi tuoda mukanaan ikäviä yllätyksiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Luteet leviävät yhä useammin matkatavaroiden mukana myös suomalaisiin koteihin. Tuholaistorjuntayritys Rentokilin asiantuntija kertoo, miten matkailija tunnistaa lutikkariskin ajoissa, ja millä keinoilla ludetorjunta onnistuu.

Seinäluteet, eli lutikat, ovat jälleen yleistyneet viime aikoina. Rentokilin tekninen päällikkö Jouni Siltala neuvoo, miten lutikkatartunnan voi tunnistaa esimerkiksi hotellihuoneessa.

– Lutikat piiloutuvat helposti hotellihuoneen huonekaluihin, matkalaukkuun ja vaatteisiin. Ne eivät katso paikan siisteyttä, vaan matkustavat huomaamatta mukana, Siltala varoittaa.

Lutikoiden leviäminen on kiihtynyt muun muassa kansainvälisen matkailun lisääntyessä, ja ne ovat kehittyneet vastustuskykyisiksi monille biosideille eli myrkyille. Luteita voi löytyä mistä tahansa, myös korkeatasoisista majoituspaikoista.

Näin tunnistat lutikkariskin hotellihuoneessa

• Tutki sänkyä esimerkiksi kännykän taskulampun avulla.
• Tarkista sängynrunko, patjan saumat ja sängynpääty mahdollisten mustien ulostetahrojen, nahkojen tai elävien hyönteisten varalta.
• Etsi pieniä veritäpliä lakanoista.
• Tarkkaile puremia: kutisevat, pienet punaiset pisteet voivat olla merkki lutikoista. Puremat voivat ilmestyä myös viiveellä.

Kuumennus ja pakastus toimivimmat vaihtoehdot

– Hotellihuoneessa matkalaukku kannattaa pitää kaukana sängystä. Säilytä se kovalla pinnalla, mielellään hieman korkeammalla. Kotona vaatteet kannattaa pestä 60 asteessa, ja matkalaukku on hyvä tarkistaa ennen varastointia, Siltala neuvoo.

Myös pitkä saunoitus voi auttaa, mutta silloin matkalaukku tulee laittaa suljettuna valmiiksi kuumaan saunaan. Kuumuuden täytyy myös läpäistä kaikki laukun kerrokset, jotta yksikään lude ei selviä elossa.

Rentokil tarjoaa myös matkatavaroiden pakastuspalvelua erityisesti tähän tarkoitukseen varustelluissa konteissa.

– Pakastus on tehokas ja turvallinen tapa varmistaa, etteivät mahdolliset tuholaiset seuraa kotiin. Se on erityisen suositeltavaa, jos on majoittunut kohteissa, joissa on paljon vaihtuvia matkustajia, Siltala sanoo.

Jos epäilet ludetartuntaa, toimi nopeasti

Jos lutikoita kuitenkin pääsee kotiin, kannattaa välittömästi ottaa yhteyttä tuholaistorjuntayritykseen, sillä omat torjuntatoimenpiteet saattavat jopa pahentaa ongelmaa.

Pahimmassa tapauksessa luteet leviävät myös naapuriasuntoihin tai sukulaisille, ja torjunnasta tulee pitkä ja kallis prosessi.

Poimintoja videosisällöistämme

Lutikkatorjuntaan käytetään paitsi pakastusta, myös ammattikalusteilla tehtyä lämpö- tai höyrykäsittelyä, joka tuhoaa lutikat kaikissa niiden kehitysvaiheissa. Myös munat tuhoutuvat lämmössä, eikä uusia sukupolvia pääse syntymään.

Lämpötilaan perustuvat torjuntamenetelmät ovat ympäristöystävällisiä ja tehokkaita, ilman riskiä resistenssin kehittymisestä. Lutikkakoiran avulla voidaan lopuksi varmistaa, että torjunta on onnistunut.

– Lutikkaongelma ei ole harvinainen eikä häpeä, mutta mitä nopeammin se havaitaan ja hoidetaan, sitä helpompi se on ratkaista, Siltala muistuttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)