Hormuzinsalmessa erikoinen ilmiö: Iran ohjaa aluksia omille vesilleen

Rahtialukset kulkevat epätavallista ja aiemmin kiellettyä reittiä Iranin aluevesien kautta.
Alusten reittiä pidetään erikoisena. / Martin Kelly / X
Alusten reittiä pidetään erikoisena. / Martin Kelly / X

Teheranin hallinto näyttää sallivan tällä hetkellä vain valikoitujen alusten poistumisen Hormuzinsalmesta.

Riskienhallintayhtiö EOS Risk Groupin asiantuntija Martin Kellyn mukaan ainakin viisi alusta on viimeisen 48 tunnin aikana poistunut Persianlahdelta, mutta poikkeuksellista reittiä pitkin Iranin aluevesien kautta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Alukset ovat kulkeneet niin sanotun Larak–Qeshm-väylän kautta, jota ei normaalisti käytetä tällaisessa liikenteessä. Kellyn mukaan syy poikkeavaan reittiin ei ole varmistunut. On viitteitä siitä, että Iran tarkistaa alukset niiden kulkiessa aluevesiensä läpi ja sallii läpikulun vain osalle.

– Tämä reitti ei ole normaali. Se on itse asiassa kielletty monissa vakuutussopimuksissa, Martin Kelly kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Valtaosa läpi päässeistä aluksista näyttää hyödyttävän Teheranin hallintoa. Ainakin kolme aluksista kuljettaa Iranista lastattua rahtia. Yksi on pakotteiden alainen kaasualus ja yksi Pakistanin valtion öljytankkeri.

Asiantuntijan mukaan poistumislupa vaikuttaa olevan neuvoteltu Iranin ja alusten taustalla olevien valtioiden välillä. Ainakin Intia ja Pakistan ovat saaneet aluksiaan liikkeelle, ja lisää on mahdollisesti lähdössä.

Kelly arvioi, että järjestely voidaan laajentaa myös esimerkiksi Kiinaan tai muihin maihin, jotka eivät ole Yhdysvaltojen liittolaisia.

Poimintoja videosisällöistämme

Poikkeava kulkureitti voi viitata myös turvallisuusuhkiin.

– On mahdollista, että salmi on miinoitettu ja aluksille annetaan turvallinen kulkureitti miinojen välttämiseksi, Kelly arvioi.

Sotilaallinen saattaminen ei ole realistinen vaihtoehto nykytilanteessa. Hänen mukaansa Hormuzinsalmen miinanraivaus olisi erittäin hidasta ja altista monenlaisille hyökkäyksille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hormuzinsalmi on yksi maailman tärkeimmistä energiakuljetusten reiteistä, ja viime viikkojen konflikti on jo häirinnyt merkittävästi öljy- ja kaasukuljetuksia.

Iran on aiemmin viestinyt, että se voi sallia Hormuzinsalmen läpikulkua vain valikoiduille maille. Esimerkiksi Kiinan aluksille on kaavailtu erityiskohtelua, ja Peking on käynyt Teheranin kanssa neuvotteluja öljy- ja kaasukuljetusten turvaamisesta.

Joidenkin arvioiden mukaan Iran on jopa valmis päästämään salmen läpi vain Kiinaan sidoksissa olevia aluksia vastineeksi poliittisesta tuesta. Samalla Iran on korostanut, että rajoitukset kohdistuvat erityisesti Yhdysvaltoihin ja sen liittolaisiin.

Kuluttajahintojen odotetaan kallistuvan vasta viiveellä.
Isku Qatarin teollisuuskompleksiin aiheutti suurta tuhoa ja heiluttaa energiamarkkinoita.
Kyseessä voi olla GBU-72/B-asejärjestelmän ensimmäinen käyttökerta taistelussa.
Mainos