Hallituspuolueissakin on viimein myönnettävä tosiasia, että luvattu muutos, jossa ikäihmisten tehostetun palveluasuminen henkilöstömitoitus kiristetään 0,7:ään työntekijään per asiakas, ei toteudu määräaikaansa mennessä.
Nykyisessä henkilöstöpulan tilanteessa mitoituksen kiristys on yksinkertaisesti epärealistinen. Mitoituksen ja työvoimapulan yhdistelmä aiheuttaa sen, että hyviä vanhusten hoivapaikkoja joudutaan ja on jo jouduttu sulkemaan, koska mitoituksen vaatimaa määrää lähihoitajia ja sairaanhoitajia ei ole. Joka paikassa mitoituksen mukaista työntekijämäärää ei tarvita, mutta byrokratia on päihittänyt maalaisjärjen tässäkin asiassa, valitettavasti. Pelkällä lakiin merkityllä numerolla vanhusten tilanne ei parane.
Mitoituskiristyksen 0,7:een oli määrä tapahtua 1. huhtikuuta 2023 alkaen, siis alle vuoden kuluttua. Nyt ei auta jäädä murehtimaan mennyttä vaan on mentävä eteenpäin ja mietittävä: miten tarvitsevien vanhusten palvelut saadaan tässä tilanteessa turvattua ja miten 0,7-mitoitus voisi vielä joskus toteutua?
Hoivata voivat muutkin kuin hoitajat
Me HALIssa olemme puhuneet sen puolesta, että hoivakotien henkilöstörakennetta katsottaisiin vanhuksen näkökulmasta.
Hoivapalveluiden henkilöstötilanne on vaikeutunut muun muassa siksi, että hoiva on medikalisoitu äärimmilleen: ylivoimaiselta valtaosalta hoivakotien henkilöstöstä vaaditaan useita vuosia kestäviä lähihoitajan tai sairaanhoitajan tutkintoja.
Palvelutalo on kuitenkin ikäihmisen koti, jossa vanhukset kaipaavat lääkehoidon lisäksi myös vaikkapa seuraa, rinnalla kulkijaa, rauhallista kylpyhetkeä, kortinpeluuta, ulkona istumista ja muuta kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevaa tekemistä. Tällaisessa työssä ratkaisee työntekijän hyvä persoona ja taito kohdata ihminen, eikä pitkä hoitajan koulutus ole välttämätön. Sairaanhoitajien ja lähihoitajien pitäisi voida keskittyä tehtäviin, joihin heidän koulutustaan edellytetään.
Vuoden koulutuksen käyneitä hoiva-avustajia on voinut työllistää näihin tehtäviin varsin rajatusti erityisesti meillä yksityisellä sote-sektorilla. Tällä viikolla saimme kuitenkin hyviä uutisia Valvirasta: hoiva-avustajien määrää hoivakodeissa voidaan viimein lisätä. Tämä on ehdottomasti oikean suuntainen linjaus, mutta valtavaan työvoimapulaan suhteutettuna vasta yksi askel. Edelleen iso ongelma on muun muassa, että hoivakodeissa joudutaan valvomaan ja raportoimaan kahvikupin vientejä ja muuta pikkutarkkaa ajankäyttöä. Tällainen raportointityö vie luonnollisesti paljon aikaa, jota voisi käyttää paljon hyödyllisemmin.
Lisäksi työperäinen maahanmuutto olisi osalääke hoitajapulaan, mutta EU:n ulkopuolinen sairaanhoitaja joutuu opiskelemaan Suomessa miltei koko tutkintonsa uudelleen, vaikka malli on jo valmiina siihen, miten näyttökokeella voisi saada pätevyyden toimia lähihoitajan töissä.
Niin kauan kuin tällaisia aiheettomia rajoituksia on, hoitajapulasta on vaikeaa päästä eteenpäin. Olemme kuin istumassa Titanicin kannella, jossa viranomaiset haikailevat, mihin järjestykseen kansituolit laitetaan, vaikka olemme juuri törmäämässä jäävuoreen, eli rajuun sote-palveluiden alasajoon henkilöstöpulan vuoksi.
Keinoja hoitajapulan ratkaisuun siis on, nopeitakin, mutta mitoituskiristyksen kanssa on otettava aikalisä. Alle vuoden päästä emme ole vielä tilanteessa, jossa 0,7-mitoitus voi aidosti toteutua. Nyt järki käteen ja vanhusten tarpeet keskiöön.
