Talvi- ja jatkosodissa Suomen armeijassa taisteli kaikkiaan noin 350 Suomen juutalaista. Heistä kaatui 23.
Jatkosodassa juutalaisten sotilaiden tilanne oli erikoinen, kun natsi-Saksa taisteli suomalaisten kanssa.
Suomenjuutalaiset sotilaat olivat pääosin Helsingistä ja Uudeltamaalta kootussa ruotsinkielisessä JR24:ssä 8. divisioonassa. Välittömässä läheisyydessä Syvärillä oli Saksan Engelbrechtin 136. jalkaväkidivisioona.
Suomenjuutalaiset ovat myöhemmin sanoneet, etteivät he olleet auttamassa Saksaa, vaan heillä oli yhteinen vihollinen.
”Minun oli tehtävä velvollisuuteni kuten jokaisen. Emme olleet juutalaisia taistelemassa Suomen armeijassa – olimme suomalaisia, suomalaisia sotilaita, taistelemassa maamme puolesta”, Suomen juutalaiset sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Aron Livson (1916-2016) sanoi tässä Telegraphin jutussa 2014.
Ainutlaatuinen oli myös juutalaisten sotilaiden Syväriin rintamalla vuoden 1942 pystyttämä vanerilla vuorattu pahvinen telttasynagooga, ”temppeli erämaassa”.
Vetäjänsä Isak Smolarin lempinimen mukaan hartaudenharjoitusten tapaamispaikka kantoi nimeä Sholkas shul tai Scholkas shul. Shul tarkoittaa synagoogaa jiddishiksi. Sinne tultiin pitkienkin matkojen takaa lauantaisin.
”Elämään sisältöä täällä”
Suomesta perheensä mukana Kanadaan 15-vuotiaana muuttanut Eli Chalupovitsch lahjoitti äsken USA:n Holocaust Memorial Museumille isänsä Samuel Chalupovitschin (1911-1990) rintamapäiväkirjan 1942-43.
Pienessä ruutuvihossa on sodan arjen ja käytännön asioiden kuten perhetapahtumien ja pakettin saamisen lisäksi paljon nuoren miehen syvällistä pohdintaa. Samuel Chalupovitsch filosofoi tuntemuksiaan elämästä ja sodasta kaukana Syvärillä, jonne hänet oli muiden mukana siirretty Hangosta.
Eli Chalupovitschin mukaan hänen isänsä kertoi, ettei tiennyt paljoa Saksan juutalaisvainoista ja vasta sodan jälkeen lukikin niistä kunnolla.
Isä katsoi sodan yhdistäneen häntä suomalaiseen yhteiskuntaan. Vielä perheen muutettua Kanadaankin hän sai Suomesta pientä rintamamieseläkettä, jota arvosti.
Suomen juutalaiset sotaveljet ry:n sihteeri Harry Matso kertoi Haaretzin jutussa 2010, että hän näki sodan aikana saksalaisia vain ollessaan lomilla Helsingissä: ”En koskaan tehnyt heille kunniaa, kuten sotilaskuri olisi edellyttänyt. Kun näin saksalaisia upseereita lähestyvän vaihdoin reittiäni tai käännyin pois katsomaan kaupan ikkunaa, sopivalla etäisyydellä saksalaisten silmistä”. Eli Chalupovitschin mukaan hänen isänsä kertoi aivan samaa.
Verkkouutiset julkaisee seuraavassa englannista ja ruotsista käännettyjä otteita Samuel Chalupovitschin päiväkirjan eräistä kohdista, joissa hän kertoo muun muassa kenttäsynagoogasta.
19.11.1942
Oli tarkoitus mennä rykmentin saunaan ja tavata Sholka (Isak Smolar) puhuaksemme siitä että voisimme aloittaa säännöllisesti tukoukset joka (epäselvää) mutta ehkä hän ei pärjää yksin.
Jos me kaikki juutalaiset pojat voisimme tavata rukouksissa säännöllisesti se vaikuttaisi rohkaisevasti ja monella tavalla antaisi elämään sisältöä täällä. Sillä tärkeintä elämässähän lähes on löytää tarkoitus olla eikä vain päästä läpi arvokkaista päivistä.
Vasta täällä ymmärtää arvostaa aikaa suurena mahdollisuutena jota ennen en ollenkaan ajatellut. Aika saa omasta olemisesta entistä arvokkaampaa, kun tietää, että se on rajoitettua, mutta ei (tiedä) kuinka rajoitettua. Sanotaanhan että…. ei kuulu sinulle lopettaa työtä….
Pidin eilen ensimmäisen luentoni sanitääri ja pastorille korpr. Evaldsille. Oli vaikuttavaa miten hyvin hän ymmärsi Tehilim (psalmeja). Jotain aivan uutta minulle miten eriäviä suomen, ruotsin ja saksan käännökset Raamatusta ovat.
7.12.42
On hanukka. …
Olemme jo rukoilleet kahdesti shulissamme. Ensimmäisellä kerralla meitä oli 12 toisella 8. On hyvin virkistävää kohdata ja keskustella. Smolar toi vesikattilan. Keitimme teetä. Toin puolet kakusta jonka sain Pedieltä. Puhuimme juutalaisista yleensä ja mitä on olla frum (uskova) juutalainen. Oli paljon lunta ja oli hieman kylmä. Oli sääli että viimeksi meitä ei ollut 10, jotta olisimme voineet rukoilla minyanissa. Oli sapattihanukka. …
Eilen, Suomen itsenäisyyspäivänä, Lotta (naispuolinen vapaaehtoinen) tuli ja tarjoili meille ilmaiseksi ersatz-kahvia.
13.12.42
Sunnuntaiaamu. Leuto sää.
Eilen Itto oli ensimmäistä kertaa shulissa. Levi alusti eri suunnista keskuudessamme rukousten jälkeen. Sholka, Itto ja minä osallistuimme.
3.1.43
Viimeisen jälkeen olen kokenut pahimman tähänastisen sotayön. Se oli 30. ja 31. joulukuuta yö. Vahtivuoroni aikana kello 2-3 aikaan venäläiset alkoivat ampua, ja sitten saimme kranaateista, ja ”urut” alkoivat soittaa ensi kertaa aluettamme kohti. Minusta itsestäni tuntuu että on ihme että elän. Keskityksen aikana korpraali Hagström ja kirjoittaja olivat heittoryhmässä ja odotin että minä hetkenä tahansa nyt nyt… jopa sillä yöllä oli loppunsa.
26.2.43
Viime yönä ryhmämme, 55-set, olivat partiossa.
Sain kirjeen Papalta, jossa hän jälleen osoittaa huolensa perheettömyydestäni.
11.3.43
…Joten, tein parhaani, ja lopputulos oli että molemmat saimme ”kunnolla selkäämme”. Minut hakattiin pahemmin, mutta se oli sen arvoista. On tyypillistä, että korsun ikävin kaveri on myös suurin antisemiitti. Jälkeenpäin hiihdin Plalla Vaprinskyn luo ja kerroin kokemuksestani.
Tänään Arne Lindström lämmittää saunan.
Toissapäivänä Isak Smolar ja minä istuimme alas kokoamaan kirjallisen tervehdyksen täällä olevilta kavereilta yhteisöllemme. Ajoitus on täydellinen, sillä Isak menee kotiin 21.3.43 avioituakseen Dinan kanssa. …
Meillä ei ole ollut minyania muutamaan viikkoon. Saa nähdä onko ylihuomenna.
21.3.43
Tuntuu hyvältä etten enää pelkää kuten ennen. Minusta tuntuu etten enää ole sama. On kuin jokin jännite olisi vapautunut. Ennen en siviilinä ollut niin optimistinen ja luottavainen. Ehkä täällä, jossa samassa veneessä on niin monia ympärillä, minulla ei ole mahdollisuutta itsekkäisiin ajatuksiin, ja se on hyvä asia.
24.3.43
Korpraali Harry Hagström tuli tänään lomalta, ja hänellä oli vähemmän miellyttäviä uutisia, että asuntoomme (Helsingissä) oli osunut ilmapommituksessa. Hän sanoi pohjakerrokseen osuneen, ja olen tietysti huolissani. Mutta samaan aikaan minulla on tunne ettei kotona ole kukaan loukkaantunut. …
Olen niin tottunut ajatukseen että erityisesti Pappaa ei voi vahingoittaa. Papalla oli vaikeutensa ja hän kärsi monia raskaita vuosia ja tietää mitä on kun perheessä on sairautta ja talousvaikeuksia. Ehkä saan tänään kirjeen kotoa, ennen puhelinsoittoa. Joten tämän vuoden Purim ei ollut kovin mukava.
17.5.43
Nyt tuntuu kuin kaikki nämä joskus kuolettavan ikävät korsussa olisi poistettu kuten silloin kuin liitutaulu puhdistetaan koulussa. Tahtomattaan menevät ajatukset siihen millä todella on merkitystä ihmisen elämässä niin kauan kuin hän elää. Näkee että niin mukava kuin vähemmänkin mukava päivä ovat ”huomenna eilistä” ja aika on anteeksiantava. Uskon että tärkeintä on että on jotain mukavaa tiedossa jota odottaa seuraavana päivänä tai toisin sanoen elämän halua.
