Kun Neuvostoliitto kamppaili jo henkitoreissaan, Yhdysvaltain presidentti George H.W. Bush matkusti elokuussa 1991 Kiovaan varoittaakseen maansa itsenäisyyttä tavoitelleita ukrainalaisia ”itsetuhoisesta nationalismista”.
Vladimir Putinin pyrkimyksiin Venäjän imperiumin palauttamiseksi länsi suhtautui ukrainalaisasiantuntija Taras Bykin mukaan pitkään samalla tavalla. Kahdesta Tšetšenian sodasta, vuoden 2008 Georgian sodasta ja vuonna 2014 alkaneesta hyökkäyksestä Ukrainaan huolimatta länsi piti edelleen yllä ja taloudellisesti jopa syvensi suhteitaan Moskovaan.
Venäjän lukuisille kansallisille vähemmistöille sota on hänen mukaansa raskas taakka. Niitä riistetään yhä häikäilemättömämmin ja niiden riveistä värvätään uusia sotilaita Ukrainan rintamalle suhteettoman paljon, vaikka valtaa keskitetään samaan aikaan yhä tiukemmin Putinin keskushallinnon käsiin.
Byk kertoo näkemyksistään Atlantic Councilin julkaisemassa artikkelissa.
Imperialistinen identiteetti
Vladimir Putin ei ole saavuttanut Ukrainan sotaretkeltään odottamaansa nopeaa voittoa, vaan Venäjän armeija on tullut Bykin mukaan viimeisen vuoden aikana katastrofaalisesti nöyryytetyksi ja menettänyt maineensa kansainvälisessäkin mittakaavassa varteenotettavana voimatekijänä. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt Kremliä jatkamasta imperialistista uhoaan ja uhkailemasta myös muita naapurimaita aggressiivisilla toimilla.
Niin kauan kuin uhittelu jatkuu, Venäjä pysyy hänen mielestään keskeisimpänä Euroopan turvallisuutta uhkaavana tekijänä. Vaikka näin on, lännessä ollaan hänen mukaansa edelleen haluttomia edistämään kehityskulkuja, jotka voisivat johtaa Venäjän uuteen romahdukseen. Vallitsevissa geopoliittisissa oloissa olisi kuitenkin varauduttava kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin, hän suosittaa.
– Venäläinen imperialismi on osoittanut kykynsä torjua aiempia demokraattisia ponnistuksia. Saatamme silti päästä näkemään sellaisen Venäjän nousun, jota pidettäisiin kansainvälisen yhteisön rakentavana ja arvostettuna jäsenenä, Byk sanoo.
– Vaihtoehtoisesti Venäjän federaatio saattaa seurata tsaarien ja Neuvostoliiton imperiumeja ja hajota pienemmiksi valtioiksi, joista voi kehittyä menestyksekkäitä demokratioita. Ainoa asia, joka on nyt lainkaan varma, on se, että ellei Venäjä hylkää nykyistä imperialistista identiteettiään, Euroopalla on edessään uusia sotia.