Fortum: Liian aikaista arvioida neuvottelujen aikataulua tai lopputulosta

Fortum ei paljastanut perjantaina venäläisten kanssa käymistään neuvotteluista muuta kuin sen, että prosessi on edelleen käynnissä mutta sopimukseen ei ole vielä päästy.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Fortumin väliaikainen toimitusjohtaja Timo Karttinen oli perjantaina tiedotustilaisuudessa varsin vaitonainen neuvotteluista, jotka koskevat venäläisen vesivoimayhtiö TGC-1:n uudelleenjärjestelyä.

Energiayhtiö Rosatomin ja maakaasuyhtiö Gazpromin kanssa käytävien neuvottelujen onnistuminen Fortumin ehtona osallistumiselle Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen.

Karttinen kertoi perjantaina, että kyseessä on iso ja monipuolinen kokonaisuus ja on paljon asioita, joista pitää sopia.

Yksityiskohtiin hän ei halunnut mennä vedoten neuvottelujen luottamuksellisuuteen.

Hän tyytyi vain toteamaan, että prosessi on käynnissä, mutta sopimukseen ei ole vielä päästy.

Karttinen ei edes suostunut sanomaan, tarvitseeko sopimuksen olla täysin valmis ennen päätöstä Fennovoimaan osallistumisesta.

Hän muistutti, että Fortumia on alusta alkaen kiinnostanut TGC-1 ja sen uudelleenjärjestely. Neuvotteluissa yhtiö hakee hänen mukaansa nimenomaan kokonaisratkaisua, jonka osa Fennovoima on.

Venäjän markkinat ovat hänen mukaansa hyvä lisä Fortumin kokonaisliiketoimintaan. Pohdintoihin Loviisan kolmosreaktorista on hänen mielestään vielä hyvin aikaa, sillä käyttöaikaa molemmilla nykyisillä reaktoreilla on vielä jäljellä.

Lue myös:

Fortum on edelleen valmis osallistumaan Fennovoimaan

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)