Ukrainalaislentäjät ovat innoissaan yhdysvaltalaisista F-16 -hävittäjistä, kertoo The Kyiv Independent.
Useat länsimaat ovat luvanneet antaa F-16 -hävittäjiä Ukrainalle. Hävittäjien tarkkaa lukumäärää ei ole vielä ilmoitettu, mutta esimerkiksi brittiläinen The Telegraph arvioi tammikuussa, että Alankomaat, Tanska ja Norja antavat yhteensä 60 F-16 -hävittäjää Ukrainalle. Koneet ovat noin 40 vuoden ikäisiä.
Alankomaat ilmoitti 5. helmikuuta lähettävänsä Ukrainaan vielä 6 F-16 -hävittäjää, jonka myötä Alankomaat on antanut Ukrainalle yhteensä 24 hävittäjää.
– Lentäjämme ovat hyvin vaikuttuneita. Tämä lentokone on yksinkertaisesti ylittänyt heidän odotuksensa, ukrainalaislentäjä kertoo The Voice of Americalle.
Ukrainalaislentäjän mukaan koulutuksessa on myös haasteensa, sillä ukrainalaislentäjät ovat tottuneet vanhempiin neuvostovalmisteisiin Su-27 ja MiG-29 hävittäjiin.
11 maan koalitio perustettiin viime kesänä koordinoimaan hävittäjien toimittamista ja kouluttamista. Sittemin koalitio on laajentunut 14 maan laajuiseksi.
Yhdysvallat aloitti kouluttamaan ukrainalaislentäjiä lokakuussa, kun taas Britannian kuninkaalliset ilmavoimat aloittivat koulutusohjelmansa elokuussa. Lentäjät aloittivat englannin kielen kursseilla ja lentokursseilla ennen kuin ensimmäinen joukko pääsi aloittamaan varsinaisen F-16 -koulutuksen Tanskassa joulukuussa.