Ukrainan asevoimien odotetaan aloittavan uuden vastahyökkäyksensä lähiviikkojen tai jopa lähipäivien aikana.
Monet asiantuntijat ovat varoittaneet suhtautumasta liian optimistisesti ukrainalaisjoukkojen kykyyn murtautua rintamasta läpi ja vapauttaa yhtä suuria maa-alueita kuin viime syksynä. Venäjä on valmistellut miehitetyille alueille useita peräkkäisiä puolustuslinjoja jo kuukausien ajan.
Venäläisyksiköiden arvioidaan toisaalta olevan uupuneita ja kuluneita epäonnistuneiden talvihyökkäysten seurauksena.
Yhdysvaltain entinen Venäjä-suurlähettiläs Alexander Vershbow painottaa kaiken olevan nyt kiinni tulevan vastahyökkäyksen etenemisestä. Epäonnistuminen voisi johtaa Ukrainalle annettavan tuen asteittaiseen vähenemiseen ja lisätä painetta tulitauon solmimiseen epäedullisin ehdoin.
– Kaikki ovat toiveikkaita, ehkä ylioptimistisia. Mutta tämä määrittää sen, saavatko ukrainalaiset kohtuullisen hyvän lopputuloksen, jolla alueita saadaan palautettua taistelukentällä ja neuvotteluasemaa kohennettua merkittävästi, diplomaatti sanoo New York Times -lehdelle.
Ukrainan mukaan uuden operaation tavoitteena on murtautua läpi rintamalinjasta ja aiheuttaa Venäjän joukkojen laaja romahdus. Yhdysvaltain sotilasjohdossa ratkaisevaa muutosta pidetään epätodennäköisenä.
Vuodettujen amerikkalaisten tiedusteluasiakirjojen perusteella Ukraina on varustanut ja kouluttanut 12 uutta prikaatia, joiden tulisi olla valmiina huhtikuun lopulla. Noin 4 000 sotilaan prikaateista yhdeksän on varustettu länsimaisella ja kolme ukrainalaisella kalustolla. Esimerkiksi Bradley- ja Marder-rynnäkköpanssarivaunut on varattu uusien yksiköiden käyttöön.
Ukrainan kannalta haasteena on, että talven taistelut Bahmutissa ja muualla ovat kuluttaneet hyökkäyksessä tarvittavia tykistöammuksia. Myös monien kokeneiden yksiköiden kerrotaan kärsineen tappioita.
New York Timesin haastattelemat amerikkalaiset sotilaslähteet pitävät mahdollisena, että Ukrainan asevoimat voi jälleen yllättää epäilijät. Operaation odotetaan alkavan harhautuksilla venäläisjoukkojen hämmentämiseksi. Päähyökkäyksen suunnaksi on pohdittu rintaman eteläkohtaa, sillä eteneminen kohti Asovanmerta voisi jakaa Ukrainaan sijoitetut venäläisjoukot kahtia ja vaikeuttaa Krimin niemimaan huoltoa.