Naton jäsenmaiden Euroopassa tulisi nyt kiireesti vauhdittaa ammustuotantoaan ja tehostaa puolustustaan, muuten Venäjä voi päästä hyötymään Kiinan ja Yhdysvaltojen mahdollisesta kriisistä lähitulevaisuudessa. Näin kirjoittaa sotatieteiden professori ja brittiläisen Royal United Services Institute (RUSI) -ajatushautomon vanhempi tutkija Justin Bronk analyysissään.
Hänen mukaansa tilanne on muuttumassa vaarallisemmaksi. Venäjä on siirtynyt sotatalouteen ja Yhdysvaltojen oma tuotanto ei riitä täydentämään maan omia varastoja ja turvaamaan Ukrainan tarpeita. Euroopan maat yrittävät hallita tilannetta kestämättömällä rauhanajan puolustuksella ja haastavassa taloustilanteessa.
Natossa moni asia lepää Bronkin mukaan Yhdysvaltojen harteilla, kuten muun muassa ilmapuolustus, lisäammusten tuotanto ja satelliittikyvykkyydet. Jos Kiina aiheuttaa yhteenoton Etelä-Kiinan merellä ja Yhdysvallat joutuu lisäämään sotilaallista läsnäoloaan ja tukeaan siellä tuntuvasti, Eurooppa on haavoittuva Venäjän aggressiolle.
– Venäjän sotatarviketuotanto on ollut kevään aallonpohjan jälkeen vakaassa kasvussa, Bronk muistuttaa.
Venäjä on myös keskittänyt tuotantoaan tietyntyyppisiin panssarivaunuihin, haupitseihin ja lennokkeihin, jolla se on saanut määrät ylös. Neljänkymmenen pitkän matkan ohjuksen sijaan Venäjä tuottaa niitä nyt yli sata kuukaudessa. Tykistöammuksia ja haupitseja on hankittu Pohjois-Koreasta ja tehtaita pystytetty Iraniin, mikä tuo jatkuvuutta ja joilla korvataan hurjaa kulutusta 18 kuukautta kestäneen sodan aikana.
– Venäjä on varautunut pitkään sotaan, jonka tavoitteena on Ukrainan vastarinnan nujertaminen ja lännen kapasiteetin ja Ukrainan tukemisen tahdon kuluttaminen loppuun.
Bronk huomauttaa, että ne, jotka kuvittelevat Venäjän suurten sotainvestointien koituvan maan taloudelle kohtalokkaaksi lyhyellä tähtäimellä, todennäköisesti pettyvät. Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto käytti enimmillään 21 prosenttia bruttokansantuotteestaan kilpavarusteluun ja silti hajoamisessa kesti vuosikymmenet.
Tiukka valtiokontrolli myös suitsii kansalaisten ja poliitikkojen eriävät mielipiteet. Bronkin mukaan ainoat soraäänet Venäjällä onkin kuultu siitä, miten sotaa tulisi jatkaa, ei siitä pitäisikö sitä käydä.
Samaan aikaan Eurooppa on epäonnistunut tekemään tarvittavia investointeja puolustusteollisuutensa ja puolustusmenojensa kasvattamiseen – Puolaa lukuun ottamatta.
Bronk kirjoittaa, että useat päätökset lisätä rahaa puolustukseen eivät ole joko konkretisoituneet tai eivät vaikuta vielä useisiin vuosiin. Saksan tämän vuoden puolustusbudjetti on jopa hieman pienempi kuin 2022.
Euroopan puolustusvirasto EDA on tehnyt päätöksen 155 millimetrin tykistöammusten tuotannosta, mutta ohjelma on Bronkin mukaan lähtenyt hitaasti liikkeelle, eikä se ole likimainkaan riittävä – ei Ukrainalle puhumattakaan Euroopalle itselleen, jonka pitäisi täyttää omat kuihtuneet varastonsa.
– Huolimatta länsimaiden kasvaneesta poliittisesta turhautumisesta [–] tästä sodasta ei ole helppoa ulospääsyä, Bronk toteaa.
Hänen mukaansa aiemmat kylmän sodan jälkeiset konfliktit ovat yleensä päättyneet poliittisesti Washingtonin johdolla jonkinlaiseen kompromissiin ja ”riittävään” rauhaan. Tämä ei Venäjän Ukraina-hyökkäyksen kanssa ole mahdollista.
– Puheet siitä, että Ukrainan pitäisi lähteä neuvotteluihin ovat vaarallisen harhaanjohtavia ja naiiveja, sillä tällöin sivuutetaan se fakta, että Venäjän tavoitteet ovat koventuneet, eivät muuttuneet.
Kreml ei käyttäydy siten, että vaikka Ukraina pakotettaisiin läntisen tuen puutteessa neuvottelemaan aselepo alueluovutuksineen, siitä syntyisi mikään kestävä rauha, Bronk painottaa.
– Itse asiassa Ukrainan pettäminen tällä tavoin voisi saada aikaan päinvastaisen tuloksen, jossa [Vladimir] Putinin hallinto saisi rohkaisua jatkaa sotimista voiton toivossa. Tämä lähettäisi myös käsittämättömän vaarallisen viestin sekä Venäjälle että Kiinalle lännen haluttomuudesta taistella, minkä jälkeen tulevaisuuden aggressioiden pitäminen aisoissa on vaikeampaa.
Bronkin mukaan ainoa tapa voittaa sota on saada Venäjä vakuuttuneeksi siitä, että sen näkymät sotilaalliseen menestykseen yhä heikentyvät ajan myötä, ja tähän puolestaan ainoa keino on tukea kestävästi Ukrainan vastahyökkäystä.
Sen sijaan jos Ukraina pakotetaan neuvottelemaan tulitauosta, Venäjälle avautuisi sauma vaatia Ukrainaa vetäytymään avainkohteistaan sekä riisua Kiovan aseista. Myös koko lännen poliittinen yhtenäisyys olisi tämän jälkeen säröillä.
– Venäjä käyttäisi sitten luultavasti kolmesta kuuteen kuukautta logistiikkansa ja joukkojensa järjestämiseen ja aloittaisi hyökkäysoperaationsa uudelleen paljon vahvempana, Bronk sanoo ja lisää, että esimerkkejä vastaavasta löytyy historiasta jo Syyriasta ja Tšetšeniasta.
– Eivät valtiot lopeta taistelua jos ne uskovat, että voivat voittaa sotia, eivätkä varsinkaan kun ovat kärsineet satojen tuhansien miestappiot ja nähneet, kuinka kansainvälinen mielikuva sotilasmahdista on saanut kolhuja, hän jatkaa.
– Putin on useaan kertaan osoittanut olevansa opportunisti, joka on valmis ottamaan valtavia sotilaallisia riskejä, jos hän uskoo, että voitto on helposti ja nopeasti ulottuvilla.
Bronkin mukaan Venäjä satsaa omaan aseteollisuuteensa nyt niin paljon, että ellei lännessä huomattavasti kasvateta puolustustarviketuotantoa ja keskitytä joukkojen uudelleenorganisoitiin ja koulutukseen, Venäjästä tulee suora uhka Natolle nopeammin kuin ymmärretään.
Hän myös huomauttaa, että varautuminen uhkiin rauhan aikana ja vihollisen pitäminen loitolla sitä kautta tulee huomattavasti halvemmaksi kuin puolustussodan käyminen, minkä Ukrainan tilanne osaltaan havainnollistaa.
Samalla tavoin kuin Venäjä aloitti hyökkäyksensä Ukrainassa ajatellen voivansa pystyttää Kiovaan nukkehallinnon ilman kummempaa vastustusta, maa saattaa tulevina vuosina tarttua mihin tahansa näkemäänsä mahdollisuuteen vallata jokin symbolisesti tärkeä kohta Naton alueella, Bronk varoittaa.
Samaan aikaan Kiinan armeija kasvaa ja lisää kykyään nopeammin kuin viisi vuotta sitten uskottiin mahdolliseksi. Erityisen ongelmallisia Yhdysvalloille Bronkin mukaan ovat Kiinan kehitysaskeleet pitkän matkan meri-, ilmatorjunta- sekä ohjusjärjestelmissä, koska Tyynenmeren alueella etäisyydet ovat valtavia. Vastaavasti USA:n omat tekniset vastaukset uhkiin ovat vasta rakenteilla, eivätkä ole käytössä tehokkaasti ennen kuin 2030 vuoden paikkeilla.
Tämän vuoksi Bronk luokitteleekin suurimman riskin ajaksi Etelä- ja Itä-Kiinan merellä vuodet 2026-2028. Siihen mennessä Kiina on saanut omat uudet asejärjestelmänsä vakiinnutettua, mutta Yhdysvaltojen vastineet eivät ole valmistuneet.
– Jos alueella tuolloin tapahtuisi selkkaus tai suora aseellinen konflikti, Yhdysvalloille olisi voimanponnistus turvata omansa ja liittouman tarpeet tuolla näyttämöllä.
Eurooppa ei voisi Bronkin mukaan silloin luottaa nopeisiin vahvistuksiin, mikäli Venäjä päättäisi samanaikaisesti hyökätä Naton alueelle. Ja jos Yhdysvallat on kiinni toisaalla, tämä on myös se hetki, jolloin Venäjä voisi nähdä tilaisuutensa tulleen iskeä jonnekin Naton alueella.
– Vuoteen 2026-2028 mennessä Venäjän sotateollisuudessa on ollut täysi vaihde päällä vuosia ja joukkoja, joilla on yhä kovempaa taistelukokemusta, on saatu vahvistettua.
Kiinan ja Venäjän lähialueilleen muodostamissa uhissa ei tulisi miettiä sitä, kumpaa priorisoidaan. Kiinalla on kannustimet tukea Venäjän asemaa, koska sen sotilaallinen uhka hajauttaa lännen ja Yhdysvaltojen huomiota pois Kiinasta, Bronk muistuttaa.
Euroopan pitäisi, Britannia mukaan luettuna, Bronkin mukaan nyt pikaisesti kiirehtiä paitsi tykistöammusten, varaosien ja ilmatorjuntaohjuksien tuotantoa, myös omiin ilmatorjuntajärjestelmiinsä panostamista ja ilmavoimien kouluttamista. Hän toteaa, että Venäjän perinteisten joukkojen vyöryn torppaaminen on pitkälti kiinni ilmaherruudesta.
– Jotta Eurooppa ei olisi todella haavoittuvainen silloin kuin Yhdysvaltojen nopea tukea ei ole todennäköisesti saatavilla, täytyy Euroopan omien ilmavoimien yhdessä pystyä tuhoamaan Venäjän SAM-ilmatorjuntaohjusjärjestelmät, mikä on tällä hetkellä mahdotonta ilman Yhdysvaltojen merkittävää apua.
Kysymys on Bronkin mukaan nyt siitä, saadaanko viesti puolustuksen tehostamisen tärkeydestä vietyä poliittisesti läpi aikana, jolloin moni muu julkinen palvelu kärsii rahapulasta, ja toisekseen siitä, onko nyt jopa jo myöhäistä. Sillä vaikka päätökset saataisiin tehtyä ripeästi, viive tulosten näkemiseen on pitkä.
– Historiasta voi todeta, että harvat aloittavat sotia, joiden uskotaan olevan pitkiä ja vaikeita, mutta sen sijaan monta pitkää ja vaikeaa sotaa on alkanut, koska yksi osapuoli luulee, ettei toisesta ole estämään nopeaa voittoa.
– Vaara on mahdollisesti vain muutaman vuoden päässä, varautumisen näkökulmasta käytännössä kulman takana, Bronk toteaa.
