Suomalaiset toivovat Euroopan unionilta selvästi nykyistä vahvempaa puolustuskykyä. Lähes kaksi kolmasosaa (64 prosenttia) ajattelee, että EU:lla tulisi olla yhteinen puolustus, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) kevään 2025 arvo- ja asennetutkimuksesta. Vielä vuonna 2024 yhteistä puolustusta kannatti puolet (51 prosenttia).
Samalla enemmistö (54 prosenttia) suomalaisista katsoo, että Suomen tulisi suhtautua hyväksyvästi, mikäli EU ottaa uutta yhteisvelkaa puolustustarkoituksiin. Vastaavasti vain 20 prosenttia vastustaa puolustusvelan ottamista.
– Suomalaiset ovat heränneet siihen, että Euroopan on kyettävä huolehtimaan turvallisuudestaan myös tilanteessa, jossa Yhdysvaltojen tuki ei ole itsestäänselvyys. Siksi EU:n yhteinen puolustus ja siihen liittyvä rahoitus nähdään nyt aiempaa perustellumpina, arvioi EVA:n tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto tiedotteessa.
EU-puolustusta ei kuitenkaan haluta Naton korvaajaksi, sillä vain harva (yhdeksän prosenttia) toivoo EU-maiden eroavan Natosta. Sen sijaan valtaenemmistö (78 prosenttia) toivoo unionilta yhtenäisempää ulkopolitiikkaa. Enemmistö (58 prosenttia) pitää toivottavana, että Unkarin kaltaiset EU:n yhteistä päätöksentekoa jarruttavat maat eroaisivat EU:sta. Britannia vuorostaan toivotettaisiin takaisin unionin jäseneksi, sillä 60 prosenttia toivoo maan peruvan Brexit-päätöksensä.
Suomen EU-jäsenyys nauttii laajaa hyväksyntää. Kaksi kolmasosaa (65 prosenttia) suhtautuu jäsenyyteen myönteisesti, viidesosa (18 prosenttia) neutraalisti ja kielteisesti 16 prosenttia.
Vain 15 prosenttia toivoo Suomen eroavan EU:sta ja 73 prosenttia pitää Suomen EU-eroa epätoivottavana. Liittovaltiota EU:sta toivoo kuitenkin vain 15 prosenttia, mutta vastustus liittovaltiokehitystä kohtaan on viime vuosina loiventunut.
Tulokset perustuvat 2 070 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 12.-24. maaliskuuta 2025. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pois lukien Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan.
Tänään 9. toukokuuta vietetään Eurooppa-päivää.





