EU-komissio valmistelee uusia keinoja Venäjän jäädytettyjen varojen käyttämisestä Ukrainan tukemiseksi, kertovat kansainväliset mediat.
Financial Timesin mukaan yksi pöydällä oleva suunnitelma olisi se, että pakotteiden alaisten Venäjän keskuspankin varojen käteissaldoja käytettäisiin nollakorkoisten EU-obligaatioiden eli joukkovelkakirjojen ostamiseen.
Käteissaldoja säilytetään Belgiassa sijaitsevassa Euroclear-arvopaperikeskuksessa. Asiasta kertoo viisi eri lähdettä talouslehdelle.
Venäjältä jäädytettyjä varoja on tällä hetkellä noin 170 miljardia euroa.
Varojen käyttö on ollut kiivaan keskustelun kohteena EU:ssa. Suunnitelmissa pyritään mahdollistamaan Venäjän varojen siirtäminen Ukrainalle ilman, että varoja teknisesti takavarikoidaan suoraan.
Kerätty pääoma siirrettäisiin Ukrainaan erissä.
Politico kertoi aiemmin, että virkamieslähde kuvasi tulevaa ratkaisua ”oikeudellisesti luovaksi”. Venäjän varojen suora takavarikointi voisi olla oikeudellisesti riskialtista.
EU-komission edustajat ovat esitelleet suunnitelmia jäsenmaiden varavaltiovarainministereille suljettujen ovien takana Brysselissä. Ehdotus on saanut varovaista innostusta, mutta sopimuksia tai sitoumuksia ei ole tehty.
Ukraina on lisärahoituksen tarpeessa, sillä valtion budjetin alijäämäksi on arvioitu 8 miljardia euroa.
Politico kertoo virkamieslähteitä siteeraten, että pöydällä on myös muita vaihtoehtoja venäläisten varojen hyödyntämiseksi.
Euroclearin sääntöjen mukaan sen hallussa olevat erääntyvät varat on siirrettävä Euroopan keskuspankin talletustilille, jossa varat tuottaisivat korkoa.
Tähän asti EU on käyttänyt jäädytettyjen varojen korkotuottoja maksaakseen takaisin osuutensa G7-maiden 45 miljardin euron lainasta Ukrainalle.





