Epäily iskusta lännessä: Venäjä jo yritti ja epäonnistui

Eteneminen Transnistriaan edellyttäisi vahvasti puolustetun Odessan valtaamista.
Autoja Moldovan ja Transnistrian rajalla. / LEHTIKUVA / AFP Daniel Mihailescu
Autoja Moldovan ja Transnistrian rajalla. / LEHTIKUVA / AFP Daniel Mihailescu

Venäjän on väitetty valmistelleen uuden rintaman avaamista Transnistriassa, jossa on järjestetty viime viikkoina useita lavastetuksi epäiltyjä välikohtauksia.

Alueelle on sijoitettu arviolta 1 500 venäläissotilasta ja mahdollisesti moninkertainen määrä paikallisia miliisijoukkoja. Tilannetta on pidetty huolestuttavana Moldovan kannalta, sillä maan asevoimien koko on vain 3 250 sotilasta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ukrainan tiedustelun mukaan Transnistrian pääkaupunkiin Tiraspoliin olisi jo laskeutunut Venäjän Il-76-kuljetuskoneita. Alueen mediassa on vaadittu liittymistä Venäjä sotatoimiin ja kehotettu vapaaehtoisia värväytymään asevoimiin.

Venäjä-asiantuntija, professori Mark Galeotti pitää koko suunnitelmaa epäuskottavana. Aiemmin on esitetty arvioita, joiden mukaan Transnistrian tapahtumien olisi tarkoitus siirtää huomiota pois Itä-Ukrainan hyökkäykseltä ja mahdollisesti sitoa Ukrainan voimavaroja.

– Moskova voisi toki lietsoa sekasortoa [Moldovan pääkaupungissa] Chișinăussa ja luoda tekosyyn toimilleen, mutta mitä sitten? Moldovalla on vähän joukkoja, mutta niin on Transnistriallakin, Mark Galeotti tviittaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Hänen mukaansa alueelle sijoitetut 1 500 sotilasta eivät ole taisteluvalmiita. Heidän kalustonsa on peräisin Neuvostoliiton ajoilta.

Transnistriasta mahdollisesti hyökkäävien sotilaiden vahvistaminen tai huoltaminen ei olisi mahdollista operaation alun jälkeen.

– Venäjän lentokoneiden olisi lennettävä Moldovaan Ukrainan ilmatilan kautta. Ottaisivatko he todella riskin ja lentäisivät täysillä Il-76-kuljetuskoneilla, kun Kiova on osoittanut kykynsä pudottaa venäläiskoneita, Mark Galeotti pohtii.

Hän muistuttaa Venäjän jo yrittäneen hyökkäystä Odessan suuntaan, mikä olisi onnistuessaan luonut maayhteyden Transnistriaan. Ukraina torjui hyökkäyksen Mykolajivin edustalla ja pakotti venäläisjoukot perääntymään takaisin miehitetyn Hersonin tuntumaan.

– He ovat nyt huonommassa kunnossa ja Odessa on paremmin puolustettu. Muutama sata sotilasta Transnistriasta ei muuttaisi mitään, Galeotti sanoo.

Pauli Aalto-Setälän mukaan puolustaja ei ole luovuttanut, ja Ukrainan tukemisen pitää jatkua.
Venäjän energialaitokset ovat olleet jatkuvien iskujen kohteina.
Miehittämättömien järjestelmien aiheuttamat tappiot ovat nousseet jyrkästi.
Mainos