Verottaja maksaa ensimmäiset veronpalautukset vuodelta 2025 tämän viikon perjantaina.
Jos odotettuja rahoja ei näy heti aamulla tilillä, ei aihetta hätään ole. Palautukset maksetaan päivän aikana, eli jos veronpalaus ei näy tilillä heti aamulla, kannattaa tarkistaa tilanne myöhemmin.
Ensimmäisinä veronpalautuksia saavat toiminimiyrittäjät, maataloudenharjoittajat ja heidän puolisonsa. Heillä veroilmoittamisen määräpäivä oli 1. huhtikuuta. Palautuksia maksetaan perjantaina noin 200 000 asiakkaalle, yhteensä noin 217 miljoonaa euroa.
Veronpalautuksia maksetaan heinäkuusta alkaen kuukausittain loppuvuoden ajan. Suurin osa suomalaisista saa palautuksensa elo- tai syyskuussa.
Valtaosa suomalaisista saa nykyisin verotuspäätökset ja tiedon mahdollisista veronpalautuksista vain sähköisesti OmaVeroon.
– Moni odottaa kuumeisesti verotuspäätöstään postissa eikä välttämättä muista, että viranomaisposti muuttui suurimmalla osalla sähköiseksi huhtikuussa. Verotuspäätös on aina OmaVerossa, ja siitä on lähtenyt tieto Suomi.fi-viestillä. Jos Suomi.fi:ssä on ajantasainen sähköpostiosoite, ilmoitus on tullut myös sähköpostilla. Sähköpostiviestissä ei turvallisuussyistä ole linkkiä OmaVeroon, eli avatakseen päätöksen asiakkaan pitää kirjautua erikseen OmaVeroon, Ylitarkastaja Juha Villman Verohallinnosta sanoo tiedotteessa.
Veronpalautusajan alkaessa myös huijarit saattavat aktivoitua. Verohallinnon nimissä liikkuu erilaisia huijausviestejä, joissa yritetään kalastella pankki- tai henkilötietoja.
Huijausviestit voivat tulla tekstiviestillä, sähköpostilla tai puhelimitse.
− Osa huijausviesteistä on hyvin uskottavan näköisiä, mutta niissä olevia linkkejä ei pidä avata. Verohallinto ei koskaan lähetä viesteissään linkkejä eikä pyydä asiakkailta pankkitietoja viestillä, muistuttaa Villman.