Verohallinto aloittaa vuoden 2024 veronpalautusten maksamisen ensi viikon torstaina.
Palautukset maksetaan torstaipäivän kuluessa, eli jos veronpalaus ei näy tilillä heti aamulla, kannattaa tarkistaa tilanne myöhemmin.
Torstaina veronpalautuksia saavat toiminimiyrittäjät, maataloudenharjoittajat ja heidän puolisonsa. Heillä veroilmoittamisen määräpäivä oli 1. huhtikuuta. Palautuksia maksetaan noin 230 000 asiakkaalle, yhteensä noin 255 miljoonan euroa.
Veronpalautuksia maksetaan heinäkuusta alkaen kuukausittain loppuvuoden ajan. Suurin osa suomalaisista saa palautuksensa elo- tai syyskuussa.
Veronpalautusajan alkaessa myös huijarit saattavat aktivoitua. Verohallinnon nimissä liikkuu erilaisia huijausviestejä, joissa yritetään kalastella pankki- tai henkilötietoja. Huijausviestit voivat tulla tekstiviestillä, sähköpostilla tai puhelimitse.
− Osa huijausviesteistä on hyvin uskottavan näköisiä, mutta niissä olevia linkkejä ei pidä avata. Verohallinto ei koskaan lähetä viesteissään linkkejä eikä pyydä asiakkailta pankkitietoja viestillä, Verohallinnon ylitarkastaja Juha Villman muistuttaa tiedotteessa.
Verohallinnolta puuttuu tällä hetkellä yli 46 000:n veronpalautuksia saavan tilinumero. Tämä koskee erityisesti entisiä Handelsbankenin asiakkaita, jotka siirtyivät yrityskauppojen takia S-Pankin asiakkaiksi viime vuoden lopussa.
Verohallinto ei saa automaattisesti tietoa asiakkaiden uusista tilinumeroista.
Tilinumeroilta puuttuu myös nuorilta, jotka ovat saamassa kesällä veronpalautusta ensimmäistä kertaa.
Tilinumeron tarkistaminen, lisääminen ja muokkaaminen onnistuvat OmaVerossa.
Kun asiakkaan verotus on valmistunut, Verohallinto lähettää asiakkaalle verotuspäätöksen, josta selviää mahdollisen veronpalautuksen tai jäännösverojen eli mätkyjen määrä. Verotuspäätös näkyy OmaVerossa.
Verotuspäätöksestä tulee asiakkaalle heräte sähköpostiin tai Suomi.fi-sovellukseen, jos hän on ottanut käyttöönsä sähköisen viranomaisasioinnin eli Suomi.fi-viestit. Sähköpostiviestissä ei turvallisuussyistä ole linkkiä OmaVeroon, eli avatakseen päätöksen asiakkaan pitää kirjautua erikseen OmaVeroon.
Verohallinto muistuttaa, että OmaVeroon ei kannata siirtyä hakukoneen kautta, sillä huijarit ovat tehneet aidon näköisiä sivustoja, jotka ilmestyvät hakukoneen tuloksiin.





