Ennustepäällikkö IS:lle: Suomen menot on saatava lähemmäs tuloja

Sopeutuspäätöksiä on tehtävä, vaikka ne ovatkin vaikeita, toteaa Etlan Päivi Puonti.
Ihmisiä Helsingin keskustassa joulukuussa 2024. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Ihmisiä Helsingin keskustassa joulukuussa 2024. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti sanoo Ilta-Sanomissa, että Suomen kannattaa tehdä välttämättömät sopeutus­päätökset pian, sillä ne eivät muutu helpommiksi ajan myötä.

– Se, että emme pysty noudattamaan näitä velkaantumisrajoja, on hälytysmerkki, Puonti toteaa.

Hän korostaa, että Suomen EU:n ”tarkkailuluokalle” joutuminen tulee ottaa vakavasti. Julkisuudessa on esitetty myös näkemyksiä, että alijäämämenettelyyn joutuminen ei haittaa, koska muitakin jäsenmaita on sen piirissä.

Puontin mielestä on kummallinen asenne, ettei sääntöjä tarvitsisi noudattaa. EU-sääntöjen mukaan menettelyyn joutuneille määritellään ensin ensin aikataulu ja suunnitelma menojen vähentämisestä.

Suomen velka kasvaa muita EU-maita nopeammin, koska muualla talouskasvu helpottaa tilannetta. Suomalaisen yhteiskunnan ongelma kuitenkin on se, että rahaa kuluu tuloja enemmän myös hyvinä aikoina.

– Ehdottomasti pitää pystyä saamaan julkisen talouden menot lähemmäs tuloja normaaliaikoina.

Pia Kauma arvioi eläkekaton nostavan todennäköisesti muiden eläkemaksuja.
Helsinkiläisvaltuutetun mukaan kokoomus ei ole valmis yhteen asiaan, jolle muut puolueet pitävät ovea auki.
Professori muistuttaa, että uusiutuva energiakaan ei ole loputonta.
Mainos