Suuri valiokunta hyväksyi eduskunnan kannan vastustaa niin sanotun kestävän rahoituksen taksonomian osalta komission delegoitujen asetusten hyväksymistä esitetyssä muodossaan. Valiokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto (kok.) pitää valiokunnan päätöstä hyvänä ja vastuullisena.
– Suomen on tärkeää lähettää selvä viesti Brysseliin, että emme halua nähdä byrokratiaa lisääviä ja erityisesti metsäisissä maissa elämää turhaan hankaloittavia esityksiä, Autto sanoo tiedotteessaan.
Taksonomia-asetuksessa on kyse ympäristön kannalta kestävinä pidettävien sijoituskohteiden määrittelystä. Delegoiduilla asetuksilla määritellään eri taloudellisten toimintojen tekniset arviointikriteerit. Komission esityksessä rakennusten rakentaminen metsän raivausta edellyttävälle tontille olisi rajattu suoraan näiden kestävyyskriteerien ulkopuolelle.
– Tämä komission linjaus on Suomen näkökulmasta täysin arjesta vieraantunut. Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää ja on aivan selvää, että meillä kestävä kehitys pystytään kyllä turvaamaan, vaikka onkin välttämätöntä myös rakentaa metsämaalle yhteiskunnan kehittyessä, Autto toteaa.
Komission esityksessä kestävyysraportoinnista tulisi pakollista suuryrityksille ja raportointivelvollisuus on laajenemassa edelleen koskemaan käytännössä kaikkia pörssiyhtiöitä ja isompia perheyrityksiä.
– Näiden tuottaman raportoinnin sisältö syntyy kuitenkin alihankintaverkostojen kautta, jolloin laajasta byrokratiasta muodostuu pienillekin yrityksille markkinoillepääsyn edellytys. Lopulta tämä sääntely voi heikentää erilaisten yritysten rahoitusmahdollisuuksia, Autto varoittaa.
Hän huomauttaa, että vasta viime viikolla komissio julkaisi työohjelmansa ensi vuodelle. Keskeinen painopiste on yritysten sääntelyn keventämisessä ja erityisenä tavoitteena on raportointivelvoitteiden vähentäminen 25 prosentilla.
– Komissio voisi aloittaa työohjelmansa toimeenpanon rukkaamalla uusiksi näitä jo tekemiään esityksiä. Yritysten kasvuedellytysten kuntoon laittaminen vaatii poukkoilun sijaan päämäärätietoista linjaa sääntelyn keventämiseksi, Autto esittää.