Teknologiamiljardööri Elon Musk on perustamassa Yhdysvaltoihin uutta puoluetta. Hän kertoo uuden puolueen perustamisesta omistamassaan viestipalvelu X:ssä.
– Tänään Amerikka-puolue on perustettu antamaan teille takaisin vapautenne, Musk sanoo.
Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivänä 4. heinäkuuta Musk kysyi seuraajiltaan, tulisiko Yhdysvaltoihin perustaa ”Amerikka-puolue” mahdollistamaan kaksipuoluejärjestelmästä irtautuminen.
Muskin luoma kysely sai 1 248 856 ääntä, joista 65,4 prosenttia kannatti uuden puolueen perustamista.
– Kertoimella 2:1, haluatte uuden puolueen ja saatte sen! Musk kirjoittaa.
Musk perustelee puoluehankettaan sanomalla, että Yhdysvallat elää käytännössä tällä hetkellä yksipuoluejärjestelmässä, etenkin mitä tulee valtion taloudellisiin ongelmiin. Hänen mukaansa tuhlaus ja korruptio ovat ajaneet maan vararikon partaalle.
– Kun on kyse maamme vararikosta tuhlauksella ja lahjonnalla, elämme yksipuoluejärjestelmässä, emme demokratiassa, Musk perustelee.
Hän ei ole kertonut vielä tarkempia tietoja puolueen ohjelmasta tai organisaatiosta. Musk oli presidentti Donald Trumpin vuoden 2024 vaalikampanjan suurin yksittäinen lahjoittaja.
Musk toimi myös presidentin läheisenä neuvonantajana, kunnes poliittiset erimielisyydet aiheuttivat kaksikon välirikon. Näkemyserot erityisesti maahanmuuttopolitiikasta ja julkisista menoista sekä valtionvelasta katkaisivat yhteistyön.
By a factor of 2 to 1, you want a new political party and you shall have it!
When it comes to bankrupting our country with waste & graft, we live in a one-party system, not a democracy.
Today, the America Party is formed to give you back your freedom. https://t.co/9K8AD04QQN
— Elon Musk (@elonmusk) July 5, 2025