Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) johtajan Sami Pakarisen mukaan Ruotsissa sosiaalidemokraatit ymmärsivät yksityisen, kotimaisen pääoman merkityksen kasvulle jo 20 vuotta sitten. Ruotsi poisti perintöveron vuonna 2004.
– Miksiköhän Suomessa se ei vieläkään kiinnosta?, hän ihmettelee viestipalvelu X:ssä.
Pakarinen viittaa SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin haastatteluun Helsingin Sanomissa. Siinä Lindtman vastustaa Risto Murron työryhmän esitystä, jonka mukaan nykyinen perintövero muutettaisiin luovutusvoittoveroksi. Lindtmanin mukaan luovutusvoittoveroon siirtyminen itse asiassa kiristäisi monen suomalaisen verotusta perintötilanteessa.
Pakarinen ihmettelee oppositiopoliitikon puheita.
– Tarjollahan olisi miljardeja vapautettavaksi tukemaan kasvua ja rahoittamaan kasvuyrityksiä, Pakarinen kommentoi.
Suunnitellut perintöveron uudistukset ovat herättäneet laajemminkin vastustusta.
– Maailmassa ei liene toista maata, joka on maailman tasa-arvoisimpia ja on kärsinyt kasvun puutteesta kauan, mutta jossa lietsotaan vastakkainasettelua ja vastustetaan yksityisen, kotimaisen pääoman kertymistä näin paljon, Pakarinen kommentoi aiemmin.
Verotus on esillä myös tulevassa hallituksen puoliväliriihessä. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen kertoi Verkkouutisten haastattelussa, että hallituksen tulevasta puoliväliriihestä on lupa odottaa merkittäviä päätöksiä talouskasvun tukemiseksi.
LUE MYÖS:
Kun Ruotsi poisti perintöveron, talous lähti kasvuun
Ruotsissa demarit ymmärsivät yksityisen, kotimaisen pääoman merkityksen kasvulle jo 30 vuotta sitten. Miksiköhän Suomessa se ei vieläkään kiinnosta?
Tarjollahan olisi miljardeja vapautettavaksi tukemaan kasvua ja rahoittamaan kasvuyrityksiä. https://t.co/wxjTaKcMJX
— Sami Pakarinen (@SaPakarinen) March 13, 2025