Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen vastaa Verkkouutisten Sanna Ukkola Showssa hallituksen veropäätöksiä koskeviin väitteisiin. Julkisuudessa on käyty tämän viikon puoliväliriihen jälkeen keskustelua ansiotuloverotuksen keventämisen vaikutuksista ja siitä, voidaanko niitä perustella valtiontalouden näkökulmasta.
Valkoselta kysytään haastattelussa, menevätkö keskituloisille kohdistetut veronalennukset ”hukkaan”, jos niillä ei ole pahemmin vaikutusta työnteon kannustimiin.
Valkosen mukaan ”hallitus ei ikinä näe sitä hukkaamisena”, että tavalliset työssäkäyvät suomalaiset ja myös paremmin tienaavat ihan kaikissa tuloluokissa saavat enemmän käteen.
Tämä merkitsee kansanedustajan mukaan sitä, että ihmisillä on omassa arjessaan enemmän liikkumatilaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

– Eihän meidän pidä ajatella talouden hoitoa valtion näkökulmasta vaan suomalaisten näkökulmasta, Valkonen jatkaa.
Kansanedustaja huomauttaa lisäksi, että hallituksen riihessä tekemät veropäätökset perustuvat kaikki valtiovarainministeriön arvioihin.
– Ihan yksiselitteisesti valtiovarainministeriö arvioi, että varsinkin ylimpien marginaaliverojen laskeminen rahoittaa hyvin pitkälti itsensä sen takia, että näiltä ihmisiltä edelleen kerätään hyvin paljon veroja – eli lisäeurosta 52 prosenttia edelleen [alennuksen jälkeen] ja nyt tällä hetkellä 59 prosenttia.
– Jos he vähääkään lisäävät työntekoa, niin vouti kyllä edelleen voittaa.