Verkkouutiset

Auto kyyditsi hallituksen kokoukseen Valtioneuvoston linnaan saapunutta ministeriä Helsingissä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

”Ei maata tällä tavalla voida johtaa”

Kokoomuksen Timo Heinosen mukaan hallitus huutaa johtajuutta.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinosen mukaan hallitukselta puuttuu johtajuutta.

– Hallitus riitelee ja on kriisissä! Pääministeri Sanna Marinia ei näy missään ja hallitus huutaa johtajuutta? Olisiko aika nyt laittaa hallitus ruotuun tai viedä eropaperi presidentille. Ei maata tällä tavalla voida johtaa tai siis olla johtamatta, Heinonen toteaa Twitterissä.

Hallitus ajautui tiistaina uuteen kriisiin, kun keskustan kansanedustajat äänestivät opposition mukana pykäliä nurin luonnonsuojelulain esityksestä eduskunnan ympäristövaliokunnassa.

Vihreät kokoontuivat iltapäivällä ylimääräiseen ryhmäkokoukseen, jonka jälkeen puolueen ryhmäjohtaja Atte Harjanne vaati, että hallituspuolueiden johtajien on käsiteltävä asiaa.

– Tämä on sen mittakaavan asia, että viisikon pitää tätä käsitellä. Hallituksessa on me ja kolme muuta toimintakykyistä puoluetta, mutta yksi [puolue] on tehnyt tänään temppuja, jotka ovat hallituspuolueelle käsittämättömiä, Harjanne sanoi tiistaina.

Pääministeri Marin on tällä hetkellä työmatkalla Uudessa-Seelannissa ja Australiassa.

Uusimmat

”Suomi sotki jo asiansa”

Teknologiateollisuudessa pidetään lähes selvänä, että takamatkamme kilpailijoihin pitenee yhä.

› Uutissyöte aiheesta
MAINOS