Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Valkonen sanoo olevansa tyytyväinen SDP:n ja vihreiden puoluekokouslinjauksista sitoutua edelleen velkajarruun, mutta toteaa suoraan, että etenkin pääoppositiopuolue SDP:n sisällä pyrkimykset vesittää sopua eivät herättäneet luottamusta.
– Tietysti ei herättänyt luottamusta, että erityisesti pääoppositiopuolue SDP:ssä käytiin näin laajaa keskustelua sopimuksesta irrottautumisesta tai sen vesittämisestä , mutta lopputulos on hyvä, Valkonen kommentoi Verkkouutisille.
Valkonen toimii puheenjohtajana parlamentaarisessa velkajarrutyöryhmässä. Puolueet ovat sitoutuneet vasemmistoliittoa lukuun otttamatta yhdessä sovittuun mittaluokkaan velkaantumisen hillitsemiseksi.
SDP:llä on paraikaa Tampereella meneillään puoluekokous, jossa käsiteltiin ehdotuksia velkajarrusovun höllentämisestä. Taustalla olivat etenkin kansanedustaja Matias Mäkysen johdolla pyrkimykset ajaa toisenlaista talouspolitiikan linjaa. Epäilykset velkajarrusta nousivat esiin myös vihreiden puoluekokouksessa Turussa.
– Kaikkien vastuullisten poliitikkojen pitäisi tällä hetkellä keskittyä rauhoittelemaan kansalaisia ja kertomaan, että tästä isosta, vaikeasta urakasta kyllä sopeutuksen osalta selvitään pikemminkin kuin niin, että rakennellaan jotain vaihtoehtoisia malleja, joilla velkaantumista voitaisiin vielä jatkaa, katsoo Valkonen.
Luotatko tämän Tampereen puoluekokouksen jälkeen siihen, että SDP on edelleen sitoutunut velkajarruun?
– Näinhän he siellä itse päättivät. Ja pitäisin erittäin tuhoisana Suomen kansalliselle edulle, jos yksikään suuri puolue lähtisi peruuttamaan tästä meidän yhteisestä sopimuksesta ottaa velkaantuminen haltuun, koska tässä on kyse suomalaisten tulevaisuudesta ja koko yhteiskuntamme kannalta aivan kriittisestä asiasta.