Eduskuntavaaleja vietetään poutaisessa pakkassäässä

Pohjoisessa voi tulla paikoitellen lumikuuroja.
Puolueiden kampanjatelttoja Vantaan Suurmarkkinoilla Korsossa 25. maaliskuuta 2023. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Puolueiden kampanjatelttoja Vantaan Suurmarkkinoilla Korsossa 25. maaliskuuta 2023. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Eduskuntavaaleja vietetään sunnuntaina poutaisessa pakkassäässä, Foreca kertoo.

– Sunnuntaina sää pilvistyy maan itäosassa, mutta lännessä ja Länsi-Lapissa on yhä aurinkoista. Kylmä pohjoistuuli puhaltaa edelleen. Päivälämpötiloissa ei tapahdu kovin suurta muutosta, enimmäkseen ollaan pikkupakkasella. Eli kylmää pohjoistuulta lukuun ottamatta ihan mukava vaalipäivän sää. Idässä pilvisempää ja lännessä aurinkoista, Forecan meteorologi Joonas Koskela ennustaa blogissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pohjoisessa voi tulla paikoitellen lumikuuroja.

Myös muu loppuviikon sää näyttää ennusteen mukaan poutaiselta ja lämpötilat pysyttelevät laajalti pakkasasteiden puolella.

Viime aikoina Suomessa on mitattu öisin poikkeuksellisen kylmiä pakkaslukemia ajankohtaan nähden. Esimerkiksi Kaarinassa yön kylmin lämpötila oli jopa 20,5 astetta pakkasta, Vihdissä −19,4 ja Helsinki-Vantaan lentoasemalla Vantaalla −15,2 astetta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Myös perjantain vastaisesta yöstä odotetaan poikkeuksellisen kylmää.

– Perjantain vastainen yö on edelleen kylmä. Pakkasta on torstain vastaisen yön tavoin etelässä paikoin 20 astetta, yleisesti ollaan 10 ja 20 pakkasasteen välillä, Koskela toteaa.

Alkuviikon jälkeen Suomeen on luvassa korkeapainesäätä.
Maanantaina taivaalta tulee vettä koko maassa.
Mainos