Donald Trump väittää: Vladimir Putin tarjosi apua Iranin kriisissä

Esillä presidenttien puhelussa oli myös väliaikainen tulitauko Ukrainaan.
Donald Trump ja Vladimir Putin Alaskassa viime vuoden elokuussa. AFP / LEHTIKUVA / ANDREW CABALLERO-REYNOLDS
Donald Trump ja Vladimir Putin Alaskassa viime vuoden elokuussa. AFP / LEHTIKUVA / ANDREW CABALLERO-REYNOLDS

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kävivät keskiviikkona puhelinkeskustelun, jossa aiheina olivat muun muassa Iranin sota sekä mahdollinen väliaikainen tulitauko Ukrainaan. Puhelu kesti puolitoista tuntia.

– Venäjän presidentti totesi Moskovan pitävän Yhdysvaltain mahdollista maahyökkäystä Iraniin vaarallisena, mutta suhtautuvan myönteisesti Trumpin päätökseen jatkaa Lähi-idän alueen tulitaukoa, kertoi Putinin ulkopoliittinen neuvonantaja Juri Ushakov The Guardianin mukaan.

Trumpin mukaan Putin tarjoutui ”auttamaan Iranin maahan haudatun uraanin siirtämisessä Venäjälle”. Trump sanoi vastanneensa, että haluaisi Venäjän presidentin mieluummin osallistuvan Ukrainan sodan lopettamiseen.

Kreml on Iranin liittolainen, ja länsimaiden tiedustelupalveluiden mukaan Venäjä on jatkanut tukeaan Iranille antamalla muun muassa tiedustelutietoja ja drooneja, joilla voi iskeä Yhdysvaltojen kohteisiin.

Mediatietojen mukaan Putin esitti puhelussa väliaikaista tulitaukoa Ukrainan sotaan, joka sijoittuisi Venäjän voitonpäivän yhteyteen 9. toukokuuta. Trump puolestaan väitti puhelun jälkeen itse ehdottaneensa tulitaukoa.

– Ehdotin pientä tulitaukoa, ja uskon, että hän saattaa tehdä niin, Trump sanoi.

Tulitauon julistaminen voitonpäiväksi on Venäjän oma propagandaele, jonka maa teki myös viime vuoden voitonpäivänä – joskin rikkoi sitä heti ja syytti asiasta Ukrainaa.

Tänä vuonna Venäjä järjestää voitonpäivän paraatin ilman sotilaskalustoa Ukrainan pitkän kantaman iskujen pelossa.

Mahdollinen tilapäinen tulitauko tuleekin samaan aikaan, kun Ukraina on iskenyt syvälle Venäjän alueelle lähes päivittäin. Iskut ovat kohdistuneet pääasiassa teollisuus- ja sotilaskohteisiin, kuten öljyinfrastruktuuriin ja logistiikkakeskuksiin, ja ovat ajoittain aiheuttaneet suuria tulipaloja.

Iranilla arvioidaan olevan käytössään noin 75 prosenttia sen sotaa edeltäneistä ohjus- ja droonivarastoista.
Sekä demokraatit että republikaanit ovat varoittaneet presidenttiä liian pitkälle menevistä myönnytyksistä.
Meriliikenteen hallinta Iranin ehdoilla olisi vastoin Yhdysvaltojen tavoitteita.
Mainos