Donald Trump aikoo lisätä painetta Kiinaa kohtaan

Presidentin odotetaan nostavan tapaamisessa esille Pekingin roolin Iranin ja Venäjän tukemisessa.
Donald Trump Valkoisessa talossa 6. toukokuuta. / White House / Joyce N. Boghosian
Donald Trump Valkoisessa talossa 6. toukokuuta. / White House / Joyce N. Boghosian

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo vaatia Kiinan presidentti Xi Jinpingiä rajoittamaan Kiinan tukea Iranille, kertoo Financial Times. Johtajat tapaavat tällä viikolla Pekingissä Trumpin uuden virkakauden toisessa kahdenvälisessä tapaamisessa.

Amerikkalaisen hallintolähteen mukaan Donald Trump aikoo nostaa esiin Kiinan roolin Iranin ja Venäjän tukemisessa. Kyse on muun muassa kaksikäyttökomponenteista ja mahdollisesta aseviennistä.

Yhdysvaltojen viime päivinä asettamien pakotteiden uskotaan nousevan esiin tapaamisessa.

Maan ulkoministeriö asetti perjantaina pakotteita kolmelle kiinalaiselle satelliittiyhtiölle. Niiden väitettiin toimittaneen Iranille satelliittikuvia ja muita palveluita, joita iranilaisjoukot hyödynsivät iskuissaan Yhdysvaltoja vastaan Lähi-idässä.

Yhdysvaltain valtiovarainministeriö puolestaan määräsi pakotteita Yushita Shanghai International Trade -yhtiölle, jonka väitetään auttaneen Irania tuomaan Kiinasta olalta laukaistavia ilmatorjuntajärjestelmiä.

Donald Trump saapuu Kiinaan keskiviikkona. Hänen on määrä tavata Xi torstaina, minkä jälkeen johtajat vierailevat temppelissä ja osallistuvat valtiolliselle illalliselle. Perjantaina ohjelmassa on työlounas ennen Trumpin paluuta Yhdysvaltoihin.

Valkoisen talon apulaislehdistösihteeri Anna Kellyn mukaan johtajat keskustelevat myös ilmailu-, maatalous- ja energia-alan sopimuksista. Neuvotteluissa on ollut esillä Kiinan mahdolliset Boeing-koneiden ja soijapapujen ostot.

Poimintoja videosisällöistämme

Kellyn mukaan maat valmistelevat kauppaneuvostoa, jonka tehtävänä olisi hallinnoida ei-arkaluonteisten tuotteiden kauppaa. Lisäksi suunnitteilla on investointineuvosto kahdenvälisten sijoitusten käsittelemiseksi.

Käsitteillä ei ole ehdotusta poikkeuksellisen mittavista investointipaketeista. Myös mahdolliset lentokone- ja maatalouskaupat voivat varmistua vasta huippukokouksen jälkeen.

Painostusta Taiwanin kohtalosta

Kiinan viranomaiset ovat ennen vierailua painostaneet Yhdysvaltoja muuttamaan Taiwania koskevaa linjaansa. Peking haluaa Trumpin sanovan, että Yhdysvallat ”vastustaa” Taiwanin itsenäisyyttä.

Nykyinen muotoilu on neutraalimpi, ja sen muuttaminen huolestuttaa sekä Taipeissa että Yhdysvaltain kongressissa. Suurta linjanmuutosta pidetään kuitenkin epätodennäköisenä.

Valkoinen talo hyväksyi joulukuussa ennätyksellisen 11,1 miljardin dollarin asekauppapaketin Taiwanille. Hallinto on valmistellut myös toista pakettia, jonka arvo voisi ylittää 14 miljardia dollaria, mutta ilmoitusta kongressille on lykätty huippukokouksen vuoksi.

Trump on jo hyväksynyt Taiwanille enemmän aseapua kuin presidentti Joe Biden koko kautensa aikana. Valkoisessa talossa on arvosteltu Taiwanin oppositiojohtoista parlamenttia, joka hyväksyi viime viikolla puolustusbudjetin, joka jäi presidentti Lai Ching-ten tavoitetta pienemmäksi.

Johtajien odotetaan keskustelevan myös tekoälystä. Yhdysvalloissa on herättänyt huolta muun muassa Anthropic-yhtiön Mythos-mallin kaltaisten järjestelmien kyvykkyys. Yhdysvaltalaisviranomaisen mukaan maiden välille olisi hyvä luoda yhteydenpitokanava tekoälykysymyksissä.

Trumpin ja Xin tapaaminen järjestetään kuusi kuukautta sen jälkeen, kun maat sopivat Etelä-Koreassa vuoden mittaisesta kauppasodan aselevosta. Yhdysvaltalaisviranomaisen mukaan on vielä epäselvää, jatketaanko aselepoa Pekingin kokouksessa.

Suursijoittaja on lahjoittanut vuosien aikana Gates-säätiölle kymmeniä miljardeja euroja.
Pommittaja kykenee ampumaan laivoja torjuvia häiveohjuksia.
Uuden lähetystön alle kaavaillaan salaisia tiloja, joita voitaisiin käyttää selleinä, varoittaa Taiwan.
Mainos