Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala on jättänyt lakialoitteen, jossa kiellettäisiin kasvot peittävien huntujen käyttäminen yleisellä paikalla. Saarakkalan mukaan burka- ja niqab-huivien käyttökielto olisi valtiovallan taholta selkeä kannanotto sen puolesta, että ihmisoikeuksien painoarvo asetetaan erityisryhmien uskonnollisten traditioiden edelle.
– On perusteltua pitää todennäköisempänä sitä näkökantaa, etteivät musliminaiset Suomessa tai muualla Euroopassa pääsääntöisesti käytä kasvot peittävää huntua vapaaehtoisesti. Burkan ja niqabin käytön ei näin voida katsoa olevan muslimimaissakaan ihmisoikeuskysymys, vaan uskonnollisten normien sanelema pakko naisille, Saarakkala toteaa tiedotteessaan.
Lakialoitteen on allekirjoittanut yhteensä parisenkymmentä kansanedustajaa. Burkakielto on jo voimassa Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa, sekä tietyillä alueilla Italiassa, Saksassa, Espanjassa ja Sveitsissä. Vastaavan lainsäädännön valmistelu etenee tällä hetkellä myös Virossa ja Latviassa.





