Pankin markkinaosaston tulkinnan mukaan keskuspankin uusin viesti talouden kehityksestä oli aikaisempaa myönteisempi. Bernanke linjasi Fedin voivan pienentää arvopaperiostojaan loppuvuoden aikana ja lopettaa koko osto-ohjelma ensi vuoden puoliväliin mennessä.
Keskuspankki ei tehnyt uusia rahapoliittisia päätöksi, mutta kohensi työttömyysennustettaan. Nordean mukaan se jättää Fedille tilaa nostaa korkoa hieman aikaisemmin vuonna 2015. Noston edellytykseksi pankki on linjannut työttömyyden painumisen alle 6,5 prosenttiin.
Bernanken viestin jälkeen Yhdysvaltain 10 vuoden joukkovelkakirjan korko nousi 0,2 prosenttiyksikköä 2,37 prosenttiin. Taso on korkein sitten maaliskuun 2012. Dollari vahvistui ja osakemarkkinat painuivat selvään laskuun.
Nordean mukaan Fedin viesti raatelee myös Eurooppaa.
– Luvassa on merkittävä korkojen nousu ja osakemarkkinoiden alakulo. Korkojen nousu saa lisäpontta syksyä kohden mentäessä, kun muutos rahapolitiikassa lähestyy. Kesän aikana heilahtelut markkinoilla pysyvät suurina.





