Verkkouutiset

Ben Zyskowicz. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Ben Zyskowicz: Aivan höpö höpö höpö puhetta Sanna Marinilta

Kokoomuskonkari torjuu SDP:n puheenjohtajan väitteet.

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz kummastelee Verkkouutisten BenTV:ssä SDP:n puheenjohtajan Sanna Marinin (sd.) väitteitä siitä, että kokoomus haluaisi irtisanoa hoitajia.

Marin väitti MTV:n puheenjohtajatentissä, että kokoomuksen tavoittelema sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten kasvun hillitseminen tarkoittaisi hoitajien irtisanomista. Zyskowiczin mielestä tällaiset väitteet ovat ”höpö höpö höpö puhetta”.

– Me emme ole leikkaamassa nykyisistä sote-menoista miljardia, emme ole irtisanomassa tuhansia hoitajia, Zyskowicz linjaa.

Kokoomusedustaja muistuttaa, että kokoomus ei pyri leikkaamaan nykyistä rahoituksen tasoa, vaan pyrkii indeksijarrulla hillitsemään sote-menojen kasvuvauhtia miljardilla eurolla. Tällainen kustannusten nousun hidastaminen on ollut alun perinkin koko sote-uudistuksen tarkoitus.

– Koko soten tarkoitus, myös Marinin hallituksen tarkoitus, on hillitä sote-menojen nykyistä kasvuennustetta.

Vaalikeskusteluissa on esiintynyt myös väitteitä, joiden mukaan kokoomus haluaisi leikata seuraavan vaalikauden aikana kuusi miljardia euroa. Tällaiset väitteet Ben Zyskowicz tyrmää täysin.

– Osan tästä [sopeutustavoitteesta] kattaa talouskasvu ja työllisyyden parantuminen, koska me, toisin kuin demarit, olemme valmiita tekemään sellaisia reformeja sosiaaliturvassa ja työmarkkinoilla, jotka […] näkyvät talouskasvun ja työllisyyden parantumisena, Zyskowicz kommentoi.

Marin ei saa kokoomusedustajalta myöskään kiitosta hänen toiminnastaan Kiovassa, jossa Marin kommentoi mahdollista suomalaishävittäjien luovuttamista Ukrainaan. Zyskowiczin mukaan Suomen pääministeri ei voi sotaa käyvässä maassa antaa ymmärtää, että Suomessa keskusteltaisiin tällaisesta asiasta.

Hän huomauttaa, että vaikka Marin ei suoranaisesti luvannutkaan hävittäjiä, antoi hän ymmärtää jotain muuta. Näin ukrainalaiset asian myös ymmärsivät.

– Missään tapauksessa ei voi toimia näin, että luodaan katteettomia odotuksia. Kuten sanotaan, annetaan ymmärtää mutta ei ymmärretä antaa, Zyskowicz harmittelee.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta ,

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)