Nimitaulu kerrostalon rapussa arkistokuvassa. LEHTIKUVA / SARI GUSTAFSSON

Beibi ja Ronaldo eivät sovi sukunimiksi, Suosikki ja Jellona läpi – katso koko lista

Nimilautakunta kertoo, mitkä uudissukunimet täyttivät kriteerit.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Itselleen voi keksiä kokonaan täysin sukunimen, mistä onkin viime vuosina tullut yhä suositumpaa. Nimilain toteutumista valvova oikeusministeriön alainen nimilautakunta voi kuitenkin hylätä idean.

Nimilautakunta on toimittanut Verkkouutisille listan uudissukunimistä, joita se on puoltanut tai vastaavasti todennut sukunimeksi soveltumattomaksi vuonna 2024. Listassa ovat nimet, joita lautakunta on käsitellyt viime vuoden kesäkuussa.

– Mukana ei ole sellaisia vieraskielisiä sukunimiä, joita on puollettu kansainvälisellä liittymällä. Nimilautakunta saattaa lisäksi ehdottaa tai suosittaa lausunnoissaan kielenmukaisempia nimivaihtoehtoja, erityisasiantuntija Joanna Grandell kertoo.

Puollettuja uusia sukunimiä olivat muun muassa Arvi, Jellona, Kahakka, Kuiskumetsä, Luukare, Ruismaa, Suosikki ja Vuorilehti.

Kielteisen kannan saivat esimerkiksi Beibi, Chartell, Enstein, Heroes, Jasmine, Kusinen, Owl, Ronaldo ja Valokartta.

Uudissukunimi ei saa olla omiaan aiheuttamaan pahennusta tai haittaa, eikä se saa olla sukunimeksi ilmeisen soveltumaton.

– Uudissukunimen tulee vastata muodoltaan, sisällöltään ja kirjoitusasultaan kotimaista sukunimikäytäntöä, ellei hakijalla ole yhteyttä sellaiseen valtioon, jonka sukunimikäytäntöä haettu nimi vastaa, muistuttaa Grandell.

Uudissukunimen on oltava nykyisten oikeinkirjoitussääntöjen mukainen, eikä se saa olla ilmeisen etunimityyppinen. Nimi ei saa myöskään koostua kahdesta tai useammasta erilleen kirjoitetusta nimestä tai nimen osasta.

Uudissukunimi ei voiolla vakiintunut tietylle yleisesti tunnetulle ja historiallisesti merkittävälle kotimaiselle tai ulkomaiselle suvulle.  Se ei saa myöskään olla sekoitettavissa suojattuun tunnukseen.

Sukunimen vaihtaminen tapahtuu hakemuksella Digi- ja väestötietovirastolle. Hakemuksessa tulee esittää perusteet uudelle sukunimelle, paitsi jos se on ilmeisen tarpeetonta, kuten esimerkiksi silloin, kun palataan entiseen sukunimeen.

Puollettuja uudissukunimiä:

Andeen
Arvi
Elhojärvi
Erner
Hanhiranta
Havuvaara
Hopeakajo
Jarmi
Jellona
Kahakka
Kajovuo
Karinkoski
Kesäharju
Kittelström
Kuiskumetsä
Kultalaakso
Kuulasjärvi
Lehtoinen
Leppilä
Leutoranta
Liljapuro
Lumivuono
Luukare
Maaluu
Maarianmaa
Metsokallio
Metsänkevät
Neilikka
Novakorpi
Ollikkaniemi
Oriniemi
Peltojärvi
Rahimäki
Rila
Ruismaa
Sammalvilla
Sanngren
Seleste
Suosikki
Svennevik
Sydenmetsä
Tammikangas
Ursus
Uusi-Havanka
Vindholm
Vuorilehti
Yli-Kraakkula

Poimintoja videosisällöistämme

Puoltamattomia uudissukunimiä:

Beibi
Björkwik
Cathovius
Chartell
Ehrnstein
Elanor
Enstein
Erwast/Erwastt
Haapmann/Hapmann
Halmensuo
Heidi
Henroos
Heroes
Jasmine
Kasella
Kenstein
Klain
Kusinen
Mardikain
McAdler
Merituulin
Owl

Ronaldo
Saynaro
Shaddai
Valokartta
van Mildert

LUE MYÖS:
Mietitkö sukunimen vaihtoa? Nämä esteet voivat yllättää

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)