Barometri ennakoi kasvua talouteen

Työttömyyden arvioidaan kääntyvän laskuun ensi vuoden aikana.
Rakennustyömaa Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Rakennustyömaa Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Tuoreen työvoimabarometrin mukaan työllisyys ja talous ovat kääntymässä varovasti nousuun.

Barometri on KEHA-keskusten ylläpitämä ja kehittämä ennakointiväline, joka arvioi noin vuoden päähän ulottuvia työvoima- ja osaamistarpeita valtakunnallisesti ja alueittain työmarkkinoiden kohtaannon näkökulmasta. Tänä vuonna barometrissä on ennakoitu työmarkkinoiden kehitystä yleisesti alueittain ja sosiaali- ja terveysalalla, teknologiateollisuudessa ja sen palveluissa sekä liiketoiminnassa ja hallinnossa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Työmarkkinoiden yleistilanne on barometrin mukaan maltillisesti parantumassa, vaikkakin hitaasti. Alueilla uskotaan talousnäkymien maltillisen piristymisen kääntävän työttömyyden laskuun avoimien työpaikkojen määrän lähtiessä kasvuun ensi vuoden aikana.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Jos työllisyys piristyy, se lisää mitä todennäköisimmin sekä työvoimapulaa että osaamispuutteita. Vähintään yksittäisiä työvoimapula-ammatteja löytyy tällä hetkellä monilta toimialoilta, kuten sosiaali- ja terveysalalta.

Osaamistarpeissa nousevat esille ammatillisen osaamisen ohella digiosaaminen, tekoäly, monikulttuurisuusosaaminen, asiakaspalvelu ja vuorovaikutustaidot. Toimialaspesifeistä osaamisista korostuvat mielenterveys- ja päihdetyön osaaminen sekä välineiden, laitteiden ja koneiden tuntemus ja käytön hallinta.

Alueiden ja toimialojen asiantuntija-arvioiden tuottamisessa merkittävimmän työn ovat tehneet ELY-keskukset omilla alueillaan.

Asunnon vanhasta ostohinnasta ei aina kannata pitää kiinni.
Varallisuuden ei pitäisi olla pelkässä asunnossa.
Perintöveron haitat kotimaiselle omistajuudelle voivat ylittää sen tuoman verotuoton.
Mainos