Asiantuntijan mukaan tämä ratkaisee, onnistuuko Ukrainan keväthyökkäys

Puolustajan olisi pysäytettävä venäläisjoukkojen rynnäköt ilman omien reservien kuluttamista.
Ukrainan MiG-29-hävittäjä taistelulennolla. / KpsZSU
Ukrainan MiG-29-hävittäjä taistelulennolla. / KpsZSU

Sotilasasiantuntija Michael Kofman pitää todennäköisenä, että Ukrainan sota tulee jatkumaan myös vuoden 2023 jälkeen.

Hän huomauttaa CNN:n haastattelussa, että vastaavat konfliktit voidaan jakaa karkeasti kahteen eri kategoriaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ne kestävät yleensä suhteellisen lyhyen aikaa eli pari kuukautta. Tai jos ne jatkuvat näin pitkään, niin loppua tuskin nähdään useisiin vuosiin, Michael Kofman sanoo.

Konfliktin loppupistettä on vaikea ennustaa, mutta laajamittaiset sotatoimet voisivat päättyä esimerkiksi Ukrainan sotilaalliseen voittoon tai epävakaaseen pattitilanteeseen.

– Suoraan sanottuna on myös mahdollista, että sota ei tule ratkaisemaan mitään perustavanlaatuista. Tämä muodostuisi vuosien 2014–2015 sodan jatkoksi ja voisi johtaa myöhemmin jälleen uuteen konfliktiin, Kofman toteaa.

Hätäinen tulitauko johtaisi uuteen sotaan

Hän tyrmää tämän vuoksi ajatuksen nopeasta tulitauosta, sillä Kreml käyttäisi saamansa ajan todennäköisesti varustautumiseen ja uuden hyökkäyksen valmisteluun.

– Keinotekoinen rauha johtaisi todennäköisesti uuteen sotaan, asiantuntija sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme

Venäjän keväthyökkäyksen arvioidaan alkaneen jo tammikuun lopulla. Kyseessä ei ole yksittäinen suuri hyökkäys, vaan sarja hajautettuja taisteluita Luhanskin ja Donetskin alueilla.

Michael Kofmanin mukaan on epäselvää, onko Venäjä lähettänyt taisteluun jäljellä olevat reservinsä. Niitä voitaisiin käyttää mahdollisen läpimurron hyödyntämiseksi jossakin etenemissuunnassa.

Ukrainan kannalta ratkaisevaa on länsimaisen aseavun jatkuminen. Kofmanin mukaan puolustajan kannalta haasteena on Venäjän tämänhetkisten hyökkäysten torjuminen ilman omien reservien kuluttamista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Niitä tarvittaisiin tulevissa vastahyökkäyksissä.

– Molempien haasteena on joukkojen laatu kärsittyjen tappioiden vuoksi. Sodan jatkuessa parhaan joukot ja kalusto usein menetetään, joten näiden korvaaminen on tarpeen hyökkäysoperaatioiden jatkamiseksi, Kofman toteaa.

Hitaat rynnäkkövaunut yrittivät kuljettaa jalkaväkeä kohti Ukrainan asemia.
Ukrainalainen laskuvarjoupseeri kertoo Kurskin alueella olleen paljon pohjoiskorealaisia sotilaita.
Ukrainalaistiedustelu vielä arvioi aiheutettujen tuhojen laajuutta.
Mainos