Verkkouutiset

Talouskasvuun vaaditaan ekonomistin mukaan konkreettisia toimia julkiselta sektorilta.

”Pelkät tavoitteet eivät tuo talouskasvua”

Asiantuntijan mukaan nykyhallitus on asettanut tavoitteita, mutta jättänyt niiden toteuttamisen sikseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pelkät tavoitteet eivät riitä Suomen talouskasvun vauhdittamiseen, kommentoi valtiovarainministeriön erityisasiantuntija ja ekonomisti Olli Kärkkäinen.

Kärkkäinen viittaa viestissään siihen, että Suomi on jäänyt viime vuosikymmenen aikana merkittävästi jälkeen Ruotsista ja muista pohjoismaista. Suomen bruttokansantuote olisi tällä hetkellä 23 prosenttia suurempi, jos Suomi olisi pysynyt Ruotsin tasolla bruttokansantuotteen kasvussa.

Kärkkäinen huomauttaa, että monet konkreettiset politiikkatoimet, joilla talouskasvua voitaisiin vauhdittaa, vaikuttavat viiveellä pitkän ajan kuluessa. Siksi suunnitelmien täytyisi myös konkretisoitua politiikkatoimiksi.

– Jos talouskasvun edellytyksiä halutaan julkisen sektorin toimilla vahvistaa, tarvitaan kunnianhimoisten tavoitteiden sijaan/lisäksi konkreettisia toimenpiteitä, Kärkkäinen kirjoittaa Twitterissä.

Myös EK:n sosiaali-, terveys- ja työvoima-asioiden johtava asiantuntija Vesa Rantahalvari jakaa Kärkkäisen mielipiteen. Rantahalvarin mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituskausi on konkreettinen esimerkki tilanteesta, jossa tavoitteita on asetettu, mutta niiden edistämiseksi ei ole tehty töitä.

– Tavoitteiden asettamisesta ei ole juurikaan hyötyä, jos niiden takana ei ole vaikuttavia keinoja eikä tosiasiallista sitoutumista niiden toteuttamiseen, Rantahalvari sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)