Nurmikko on hyvä pitää lyhyenä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Asiantuntija HS:lle: Näillä yksinkertaisilla keinoilla pidät punkit loitolla

Ultraäänikarkottimet vaikuttavat tehottomilta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turun yliopiston ja lääkeyhtiö Pfizerin ylläpitämään Punkkiliveen ilmoitettujen havaintojen perusteella punkkeja on jo pitkin Suomea. Ne viihtyvät metsässä, maalla ja kaupungissa. Kokonaan punkkeja ei voi karkottaa, mutta keinoja niiden välttämiseksi on, kertoo Helsingin Sanomat.

Turun yliopiston dosentti Eero Vesterisen mukaan puutiaisetviihtyvät kosteassa ja suojassa auringolta. Niiden suosikkimaastoa on mustikkavarvikko, ja lyhyessä nurmikossa ne viihtyvät huonommin. Punkin kohtaa siis epätodennäköisemmin omalla ihollaan, jos pitää kulkuväylien kasvillisuuden lyhyenä. Hiekkakujat, laatoitetut alueet tai terassit eivät luonnollisesti myöskään kutsu punkkeja.

Parhaimpana torjuntakeinona Vesterinen pitää punkkisyyniä.

– Ei maksa mitään katsoa itseltään ja perheenjäseniltään iltaisin, ettei punkkeja ole tarttunut, hän sanoo Helsingin Sanomille.

Mitä nopeammin punkin saa iholta irti, sitä epätodennäköisemmin siitä on ehtinyt saada tartuntaa.

Ultraäänikarkottimet Vesterinen on todennut tehottomiksi, eikä punkkeja vastaan ole keksitty muitakaan tutkitusti toimivia karkottimia tai ansoja. Hän on seurannut puutiaisten reaktioita myös iholle laitettaviin torjunta-aineisiin.

– Kyllä ne kävelevät aika lahjakkaasti niiden päältä ja ohi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)