Vladimir Putinin helmikuussa aloittama avoin hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on johtanut lännen Venäjälle asettamiin poikkeuksellisen ankariin talouspakotteisiin. Ukrainalle annettavaa aseapua on lisätty kaiken aikaa ja Venäjä on saanut lähtöpassit yhä useammasta kansainvälisestä toimielimestä, viimeksi YK:n ihmisoikeusneuvostosta.
Myös vaatimukset Putinin ja muiden Kremlin avainhenkilöiden saattamisesta vastuuseen Ukrainassa tapahtuneista sotarikoksista voimistuvat päivä päivältä.
Kokeneet amerikkalaistutkijat Ivo Daalder ja James Lindsay pitävät selvänä, että länsi on vastannut Venäjän toimiin merkittävästi päättäväisemmin ja yhtenäisemmin kuin mihin strategisena nerona mielellään esiintyvä Putin oli osannut varautua.
– Hän selvästi yliarvioi Venäjän sotilaallisen voiman ja aliarvioi Ukrainan vastarinnan. Aivan yhtä tärkeää on kuitenkin se, että hän luki länttä väärin, he kirjoittavat Foreign Affairs -lehdessä.
Sen perusteella, miten laimeasti kansainvälinen yhteisö reagoi Tšetšenian ja Georgian sotiin, Krimin valtaukseen vuonna 2014 ja Syyrian diktaattorin Bashar al-Assadin tukemiseen, Putin ilmeisesti päätteli, että länsi hylkäisi Ukrainan ja että Yhdysvallat ja sen eurooppalaiset liittolaiset etääntyisivät sodan seurauksena yhä kauemmas toisistaan.
Daalder on Yhdysvaltain entinen Nato-suurlähettiläs, joka johtaa nykyisin Chicago Council on Global Affairs -ajatushautomoa. Lindsay on Council on Foreign Relations -ajatushautomon varapuheenjohtaja ja tutkimusjohtaja.
Pitkäkestoinen haaste
Jos Putin olisi oppinut hahmottamaan, miten länsimaiset demokratiat ovat aiemmin vastanneet niiden turvallisuuteen kohdistuviin elintärkeisiin uhkiin, hän ei olisi Daalderin ja Lindsayn mukaan erehtynyt niin pahasti.
Länsimaat ovat heidän mukaansa suhtautuneet toisinaan leväperäisesti esiin nouseviin turvallisuusuhkiin, kuten tapahtui molempien maailmansotien, Korean sodan ja syyskuun 11. päivän 2001 terrori-iskujen edellä.
– Yhtä tärkeä viime vuosisadan opetus on kuitenkin se, että kun niitä kyllin näykitään, ne reagoivat nopeasti, päättäväisesti ja voimakkaasti. Yhdysvalloille ja sen eurooppalaisille liittolaisille Venäjän hyökkäys Ukrainaan – vuoden 1945 jälkeen suurin sotilaallisen aggressio Euroopan mantereella ja Naton alueeseen kohdistuva suora uhka – on ollut juuri tällainen tapaus, he sanovat.
Maaliskuisella Euroopan-vierailullaan Yhdysvaltain presidentti Joe Biden korosti, että kyse ei ole lyhytaikaisesta haasteesta, vaan uhan torjumiseksi lännen on säilytettävä yhtenäisyytensä myös tästä eteenpäin. Päättäväiset vastatoimet eivät saa rapautua sodan edetessä.
– Tiellä on monia esteitä: Putin yrittää epäilemättä käyttää hyväkseen liittouman sisäisiä erimielisyyksiä. Kiistaa voi syntyä esimerkiksi siitä, mihin toimiin on seuraavaksi ryhdyttävä tai millaisia myönnytyksiä olisi tarjottava. Venäjän sanktioinnin taakka jakautuu vääjäämättä epätasaisesti eri maiden kesken, ja sekin ruokkii mielipahaa ja eripuraa, he toteavat.
Tiivistetään rivit
Tilanne edellyttää Daalderin ja Lindsayn mukaan paitsi taitavaa diplomatiaa, myös demokraattisten valtioiden rivien tiivistämistä.
– Geopoliittisia uhkia, kuten Venäjän revansismia, esiintyy todennäköisesti tulevina vuosina yhä enemmän, ja niitä on torjuttava keskeisten demokratioiden vahvalla, institutionalisoidulla yhteistyöllä, he sanovat.
– Ensimmäisenä askeleena niiden olisi laajennettava G7-ryhmää siten, että siihen kuuluvat myös Australia, Etelä-Korea ja Euroopan unioni. Näin saataisiin Pohjois-Amerikan, Euroopan ja Aasian suurimmat kehittyneet demokratiat yhden sateenvarjon alle ja luotaisiin voimakas vastapaino paineelle, joka kohdistuu kaikkiin demokraattisiin valtioihin, he toteavat.
– Lännen täytyy nyt valmistautua pidempään taisteluun: Putinin länsimaiden etuja ja arvoja vastaan kohdistama haaste ei missään nimessä jää viimeiseksi.