Ahvenanmaan demilitarisoinnin purkaminen tarjoaisi Suomelle vain rajallisen sotilaallisen hyödyn mutta voisi aiheuttaa huomattavia diplomaattisia ja oikeudellisia ongelmia.
Näin arvioi Pohjois-Euroopan turvallisuuteen erikoistunut Yhdysvaltain ilmasotakorkeakoulun strategian ja historian professori Douglas Peifer turvallisuuspolitiikkaan erikoistuneessa War on the Rocks -julkaisussa.
Hänen mukaansa Ahvenanmaan nykyinen asema hankaloittaa puolustussuunnittelua, mutta ei muodosta Suomelle kestämätöntä turvallisuusriskiä.
– Rajoitukset ovat hankalia, eivät sietämättömiä, Peifer tiivistää näkemyksensä.
Ahvenanmaan militarisointi ei muuttaisi voimasuhteita
Manner-Suomessa on varoitettu, että Venäjän voivan käyttää hyväkseen Ahvenanmaan sotilaallista tyhjiötä. Professori, entinen suurlähettiläs Alpo Rusi on kuvaillut Ahvenanmaata Suomen puolustuksen akilleenkantapääksi. Kokoomuksen euroedustaja, kenraalimajuri evp. Pekka Toveri on puolestaan katsonut, ettei demilitarisointijärjestely enää vastaa muuttunutta turvallisuustilannetta.
Peifer pitää sotilaallista uhkaa todellisena mutta katsoo, ettei Ahvenanmaan militarisointi muuttaisi olennaisesti Itämeren voimasuhteita. Venäjä pystyy jo uhkaamaan Itämerta ja Pohjanlahtea Kaliningradista ja Pietarin alueelta laukaistavilla ohjuksilla ja lennokeilla sekä ilma-aluksillaan.
Venäjän hyökkäys Ahvenanmaalle laukaisisi lisäksi Naton yhteisen puolustuksen. Suomen vahvistuneet meri- ja ilmavoimat tekisivät laajasta maihinnoususta kalliin. Mahdollisen sillanpääaseman huoltaminen olisi vaikeaa Suomen ja muiden Pohjoismaiden ilma- ja merivoimien vaikutuspiirissä.
– Militarisointi ei muuttaisi Itämeren sotilaallista tasapainoa, Peifer kirjoittaa.
”Ahvenanmaan puolustus ei edellytä pysyviä joukkoja ja linnoitteita”
Pohjoismailla on yhteensä yli 250 neljännen ja viidennen sukupolven taistelukonetta. Peiferin mukaan niiden muodostama voima vaikeuttaisi tuntuvasti Venäjän mahdollisuuksia vahvistaa ja huoltaa Ahvenanmaalle tuotavia joukkoja.
Pienempiin tunnusteluihin, sabotaasiin tai häirintäoperaatioihin Suomi voisi vastata erikoisjoukoilla, Rajavartiolaitoksella ja poliisilla. Ahvenanmaan sopimus ei kiellä suomalaisen rannikkovartioston tai poliisin toimintaa maakunnassa. Saaristoa ja sitä ympäröiviä merialueita voidaan valvoa myös demilitarisoidun alueen ulkopuolelta.
Peifer myöntää demilitarisoinnin arvostelijoiden yhden keskeisen perustelun. Saariston uskottavaa puolustusta ei voida rakentaa tyhjästä vasta sodan alettua. Sensorit, viestiyhteydet, ennalta määritetyt tuliasemat ja joukkojen harjoittelu vaativat valmisteluja jo rauhan aikana.
Hänen mukaansa valmistautuminen ei kuitenkaan välttämättä edellytä pysyviä joukkoja tai linnoitteita Ahvenanmaalle. Nopeasti siirrettävät rannikko- ja maihinnousujoukot, merimiinoitus, valvontalentokoneet ja saariston ulkopuolelle sijoitetut järjestelmät voivat täyttää suuren osan puolustustarpeesta.
Nato-jäsenyys piti yllä vallitsevan tilanteen
Suomen Nato-jäsenyys ei muuttanut Ahvenanmaan kansainvälisoikeudellista asemaa. Suomen hallitus linjasi vuoden 2024 ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa, ettei jäsenyys vaikuta kansainvälisiin sopimuksiin perustuvaan asemaan. Peifer huomauttaa, että sekä Suomi että sotilasliitto hyväksyivät nykyjärjestelyn liittymisprosessin aikana.
Peifer nostaa esiin myös Ahvenanmaan asukkaiden oman näkemyksen. Hänen mukaansa maakunnan noin 30 000 ruotsinkielistä asukasta eivät ole vakuuttuneita nykyjärjestelyn hylkäämisen hyödyistä.
– Yksi näkökohta ansaitsee vielä painoarvoa: ahvenanmaalaiset itse. Demilitarisoidulla alueella asuvat 30 000 ruotsinkielistä suomalaista eivät ole vakuuttuneita nykytilan hylkäämisen hyödyistä, Peifer kirjoittaa.
Peiferin mukaan Ahvenanmaa voidaan liittää nykyistä tiiviimmin pohjoismaiseen turvallisuusyhteistyöhön ilman saariston militarisointia. Toukokuussa 2025 Suomessa järjestetyssä pohjoismaisessa huippukokouksessa sovittiin, että Ahvenanmaa, Färsaaret ja Grönlanti otetaan mukaan tuleviin pohjoismaisiin ministerikokouksiin.
– Integrointi ilman uudelleenmilitarisointia on mahdollinen tie, Peifer huomauttaa.
Sopimuksen hylkääminen voisi hänen mukaansa tarjota Venäjälle propagandavoiton ja perusteen syyttää Suomea kansainvälisten velvoitteiden valikoivasta noudattamisesta. Samalla voisi syntyä epäselvyyttä niiden sopimusten asemasta, joilla Suomen suvereniteetti Ahvenanmaahan aikanaan vahvistettiin.
Peifer muistuttaa, että vuoden 1921 sopimus sallii Suomelle kiireelliset puolustustoimet, jos saariston puolueettomuus joutuu vaaraan. Pysyvän sotilaallisen läsnäolon rajallinen hyöty ei hänen arvionsa mukaan ylitä sopimusjärjestelyn purkamisesta aiheutuvia riskejä.
– Perustelu sopimusten hylkäämiselle ei ole vakuuttava, Peifer kirjoittaa.