Eurooppalaisten valtioiden Ukrainalle antamien aseapulupausten ja todellisuuden välillä vallitsee brittiläisen turvallisuuspolitiikan tutkijan, tohtori Jack Watlingin mukaan ammottava kuilu. Tätä ilmentää muun muassa se, että EU ilmoitti jo maaliskuussa 2023 toimittavansa maan asevoimille miljoona tykistökranaattia 12 kuukauden kuluessa, mutta tähän mennessä niitä on lähetetty vasta noin 300 000 kappaletta.
– Kaikista sanallisista sitoumuksistaan huolimatta Eurooppa on suurelta osin epäonnistunut Ukrainan tukemisessa ”niin kauan kuin on tarpeen” maan puolustautuessa Venäjän hyökkäystä vastaan, maasodankäynnin asiantuntijana maineikkaassa Royal United Services Institute -ajatushautomossa (RUSI) toimiva Watling toteaa Guardian-lehdessä.
Euroopan saamattomuudesta maksetaan hänen mukaansa ukrainalaisella verellä. Vielä kesällä 2023 Ukraina kykeni ampumaan jopa 7 000 tykistökranaattia päivässä Venäjän yltäessä vain noin 5 000:een. Nyt ukrainalaiset pystyvät ampumaan enää 2 000 laukausta päivässä, kun taas Venäjän tykistö on nostanut kapasiteettinsa noin 10 000 laukaukseen.
– Tykistö ei ole kaikki kaikessa, mutta tämä ero kertoo Ukrainan suhteellisesta materiaalipulasta, joka näkyy myös muilla sektoreilla, kuten käytössä olevien lennokkien määrässä, Watling sanoo.
Vaikka eurooppalaiset avainhenkilöt huomauttavat usein kevytmielisesti, että Venäjän talous on vain Italian kokoinen, maan sotateollisuus tuottaa Watlingin mukaan jo enemmän ammuksia kuin kaikki Nato-maat yhteensä.
Näin Ukrainaa pitäisi tukea
Viron puolustusministeriö julkaisi joulukuussa keskusteluasiakirjan, jossa eriteltiin yksityiskohtaisesti, mitä tarvitaan, jotta Ukrainan puolustus kestäisi ja jotta maan asevoimat voisivat vapauttaa Venäjän miehittämät alueet vuoteen 2025 mennessä.
– Virolaisten laatimat laskelmat osoittivat, että edellytykset ovat hyvinkin mahdollisuuksien rajoissa. Kysymys ei ole rahasta vaan toimitusten luotettavuudesta. Jos esitettyjä toimia ei toteuteta, Ukraina häviää, Watling sanoo.
– Ensinnäkin Ukraina tarvitsee tasaista toimitusten virtaa kyetäkseen torjumaan Venäjän hyökkäykset vuoden 2024 alkupuoliskolla. Tämä edellyttää runsaasti Yhdysvaltojen tukea, mutta myös lisääntyviä toimituksia Naton eurooppalaisilta jäseniltä, joiden tuki käy ratkaisevan tärkeäksi USA:n marraskuisten vaalien lähestyessä, hän toteaa.
– Toiseksi on tärkeää, että Ukraina korjaa virheet, jotka johtivat sen vastahyökkäyksen epäonnistumiseen vuonna 2023. Joukkojen koulutuksen parantamisen on oltava ensisijainen tavoite.
Euroopan omissa käsissä
Jatkuva inflaatio ja kansainvälisen talouden häiriöt merkitsevät Watlingin mukaan sitä, että pitkäaikainen taloudellinen sitoutuminen Ukrainan tukemiseen on Euroopan valtioille sisäpoliittisesti haasteellista. Liian usein kuitenkin unohdetaan, että puolustustarvikehankintojen volyymin kasvattaminen luo myös huomattavia teollisia investointeja ja kasvattaa valtioiden verokertymää.
– Kotimaiseen tuotantoon investoimisella on myös hyviä turvallisuusperusteita. Jos sitä ei tehdä nyt, Euroopan johtajilla voi olla vastassaan täysimittaisen mobilisaation toteuttava Venäjä, mutta ei omia asevarastoja eikä kykyä täydentää niitä, Watling sanoo.
– Lisäksi samanaikainen eskalaatio Intian valtameren ja Tyynenmeren alueella vuonna 2025 voisi saada Yhdysvallat siirtämään useita kriittisiä sotilaallisia suorituskykyjä – kuten ilmatankkaus, logistiikka ja ilmapuolustus – Kiinan patoamiseksi, mikä jättäisi Euroopan huomattavan haavoittuvaiseen asemaan, hän varoittaa.
On kuitenkin hänen mukaansa Euroopan omissa käsissä, millaisiksi vuoden 2024 jälkipuolisko ja vuosi 2025 muodostuvat.
– Tämä on sota, joka on voitettavissa. Äskettäinen onnistunut isku Venäjän Novotšerkassk-maihinnousualusta vastaan venäläisten vahvasti puolustamassa satamassa osoittaa, kuinka tehokkaasti Ukraina kykenee käyttämään sille toimitettua kalustoa, Watling muistuttaa.