Arto Satonen: Palveluita ei turvata jatkuvalla velkaantumisella

Kokoomusedustaja toivoo nykyisen hallituksen vapauttamista tehtävistään.
Kansanedustaja Arto Satonen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Kansanedustaja Arto Satonen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen kertoo Twitterissä pääministeri Sanna Marinin (sd.) vierailleen Sastamalassa.

Satosen mukaan pääministeri Marin oli sanonut, että ”vaaleissa kansa antaa tilinpäätöksen hallituksen neljän vuoden toiminnasta”.

– Olen täsmälleen samaa mieltä. Toivon, myös että nykyinen hallitus vapautetaan tehtävistään.

Satosen mukaan palveluita ei turvata jatkuvalla velkaantumisella.

Marinin ja entisen pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus on ottanut jopa 40 miljardia velkaa hallituskauden aikana.

Korkojen nousu vaikuttaa valtionvelan korkomenoihin. Valtiovarainministeriön arvion mukaan korkomenot tulevat olemaan tänä vuonna 2,6 miljardia euroa.

Noora Fagerström ihmettelee Antti Lindtmanin suunnitelmaa perua hallituksen veronalennus.
Länsi-Uudenmaan aluehallituksen puheenjohtajan mukaan vaikuttajaviestintään ei pitäisi käyttää rahaa palvelujen kustannuksella.
Suomessa on professorin mukaan "itäeurooppalainen oikeuskulttuuri", joka on yksilön sijaan hallinnon puolella.
Mainos