SDP:n entinen puheenjohtaja Antti Rinne Helsingissä 4. joulukuuta 2025., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Antti Rinne häirinnästä eduskunnassa: Huhuja oli aina silloin tällöin

Entinen SDP-toimija korostaa, että millään työpaikalla ei saisi olla häirintää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n entinen puheenjohtaja ja ay-liikkeen toimija Antti Rinne kommentoi valtiopäivien avajaisten yhteydessä eduskunnasta kantautuneita tietoja epäasiallisesta käytöksestä ja häirinnästä.

– Millään työpaikalla ei pitäisi olla häirintää, jotta ihmiset voivat tehdä työnsä rauhassa ja luottavaisesti, hän korosti Verkkouutisille.

Rinne ei halunnut kommentoida SDP:n eduskuntaryhmään kohdistunutta kohua tai sen pohjalta tehtyjä ratkaisutoimia.

– En osaa ottaa kantaa siihen, koska en tiedä tarpeeksi asioista.

Rinne toistaa, että työyhteisöissä pitäisi olla sellainen tilanne, että ihmiset voivat tehdä rauhassa töitään ja keskittyä siihen, mitä varten työpaikalla ollaan.

– Ja jos siihen liittyy sitten tällaista ei-työhön kuuluvaa, niin se on minusta kamala ja ikävä asia.

Rinne on toiminut 2000-luvulla SDP:n puheenjohtajana, pääministerinä ja eri tehtävissä myös eduskunnassa, kuten puhemiehistössä.

Kun olit täällä talossa (eduskunnassa), kantautuiko tietoosi tällaista, mistä nyt puhutaan?

– Huhuja oli aina silloin tällöin, mutta en pysty konkretisoimaan mitään erityistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)