Tulli on tutkinut tapausta törkeänä veropetoksena ja törkeänä alkoholirikoksena. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA

Alkoholin nettikaupassa jätetty veroja maksamatta jopa 40 miljoonaa euroa

Verot laiminlyömällä on saatu huomattava rikoshyöty ja kilpailuetu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tulli epäilee, että saksalainen yritys on myynyt alkoholia Saksasta Suomeen ja jättänyt hoitamatta verovelvollisuudet Suomen valtiolle. Esitutkinta on koskenut myyntiä yli kahden ja puolen vuoden aikana, vuoden 2019 tammikuusta elokuuhun 2021.

Tutkitussa tapauksessa kauppaa on käyty pääosin yrityksen verkkokaupassa ja alkoholituotteet on toimitettu ostajina olleiden suomalaisten yksityishenkilöiden ilmoittamiin osoitteisiin Suomessa.

– Myynnistä merkittävä osuus on suuntautunut Suomeen mutta myyntiä on ollut myös muihin Pohjoismaihin ja Saksaan. Esitutkinta käynnistettiin tullivalvonnan havaintojen perusteella, jonka jälkeen aloitettiin yhteistyö Verohallinnon kanssa, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja Juha Havumäki.

Tulli on selvittänyt useita tapauksia, joissa alkoholia on tilattu ulkomailta ilman että niistä on maksettu veroja. Alkoholin säädöstenvastaisella ostamisella ulkomailta on merkittävä negatiivinen vaikutus Suomen verotuottoon.

Tutkinnassa on tehty tiivistä ja tuloksellista yhteistyötä Verohallinnon ja Saksan viranomaisten kanssa. Saksassa asiaa ei ole tutkittu rikoksena. Esitutkinnan perusteella saksalainen yritys on välttänyt toiminnallaan Suomeen maksettavia valmisteveroja ja arvonlisäveroja yhteensä lähes 40 miljoonan euron arvosta.

– Toimija on saanut erittäin huomattavan rikoshyödyn ja merkittävän kilpailuedun samoilla markkinoilla laillisesti toimiviin toimijoihin nähden, Havumäki toteaa.

Rikoksista epäiltyinä ovat kaksi saksalaista miestä ja yksi syntyperältään suomalainen nainen. Tulli on tutkinut tapausta törkeänä veropetoksena ja törkeänä alkoholirikoksena. Esitutkinta on loppuvaiheessa, jonka jälkeen asia siirtyy syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)