Verkkouutiset

Ihmisiä kauppakeskuksessa Helsingissä. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Alkaako inflaatio hidastua? Tutkijan mukaan hinnat voivat kääntyä laskuun

Kuluttajien ennustetaan saavan hyviä uutisia ruokamarkkinoilta kuluvan vuoden aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verkkouutisten haastattelemat asiantuntijat ennakoivat euroalueen inflaation hidastuvan kuluvan vuoden aikana.

– Koko vuoden osalta keskimääräinen inflaatio on plussalla. Kun vertaamme vuoden 2023 marraskuuta vuoden 2022 marraskuuhun, niin silloin ollaan alle kahden prosentin inflaatiossa. Keskimääräinen inflaatio tulee pysähtymään kolmen ja neljän välille, ETLA:n toimitusjohtaja Aki Kangasharju ennustaa.

Hänen mukaansa inflaatio tulee tänä vuonna jyrkästi alas. Kansainvälisillä markkinoilla alamäki on vielä jyrkempi kuin meillä kotimaassa.

– Kun tulemme maaliskuulle ja sodan alusta on vuosi, niin energiainflaatio on miinus 20 prosenttia ja ruokainflaatiota on maailmanmarkkinoilla toistakymmentä prosenttia miinuksella. Tänä vuonna tulee hyvin jyrkkä heiluvien hintojen inflaatio, Kangasharju sanoo.

Pellervon taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg jakaa Kangasharjun kanssa saman näkymän ruoan hinnasta.

– Ruoan hinnan inflaatio tulee laskemaan tämän vuoden aikana, mutta esimerkiksi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tammikuussa elintarvikkeiden hinnanmuutos vuoden takaiseen on 15,1 prosenttia. Hintataso on edelleen noussut joulukuulta, mutta tämän vuoden aikana nousuvauhti alkaa hidastumaan, hän sanoo.

Ruoan hintakehitys seuraa yleisinflaatiota

Aki Kangasharju povaa, että loppuvuodesta yleisinflaation luvut suhteessa viime vuoteen kääntyvät laskuun. Sari Forsman-Hugg näkee, että tilanne on samankaltainen ruoan suhteen.

– Kun muistamme, että viime vuonna ruoan hintojen nousuvauhti oli todella kovaa keväällä ja kesällä, niin nyt vauhti tulee hidastumaan. Näkymä on kuitenkin, että tämän vuoden aikana hinnat vuositasolla keskimäärin edelleen nousevat.

Sari Forsman-Hugg muistuttaa, että loppuvuodesta ruoaninflaatio nousi niin hurjaa vauhtia, että vaikka tänä vuonna hinnat eivät nousisi eivätkä laskisi, niin tänä vuonna ruoan osalta inflaatiomittari pysähtyisi kuuden prosentin kohdalle.

– Tällä hetkellä arvioimme, että ruuan hinnat nousisivat kolmesta neljään prosenttia keskimäärin tänä vuonna. Toki tähänkin arvioon sisältyy paljon epävarmuutta vielä tässä vaiheessa vuotta. Absoluuttisesti voi sanoa, että hinnat tulevat vielä nousemaan alkuvuodesta, mutta voivat kääntyä laskuun loppuvuodesta, Forsman-Hugg sanoo.

Kustannustaso tulee pysymään korkeammalla pidempään sekä maataloudessa että elintarviketeollisuudessa. Maataloudessa tuotantopanosten kustannukset lähtivät hyvin voimakkaaseen nousuun jo ennen sotaa syksyllä 2021.

– Tässä on ollut pitkä viive, kun tuottaja- ja etenkin kuluttajahinnat ovat nousseet. Se on aiheuttanut kannattavuus vajetta maatalouteen ja elintarviketeollisuuteen. Kustannustaso on edelleen tavanomaista korkeampi. Mutta tuotantokustannuksetkin tulevat viiveellä laskemaan.

Hän muistuttaa, että ruoanhinnan kohdalla lannoitteiden hintoihin liittyy suuria epävarmuuksia ja lannoitteita on jouduttu ostamaan hyvinkin korkean hintaan.

– Ruoan hinnasta puhuttaessa paljon riippuu aina myös siitä, millaiset sadot kuluvalla satokaudella saadaan, Forsman-Hugg sanoo.

Kiinan avautuminen ja hallituksen politiikka hidastavat inflaation laskemista

Aki Kangasharju uskoo, että laskusuuntaan kääntyvä inflaatio näkyy suhteellisen nopealla aikataululla myös kuluttajahinnoissa. Kangasharjukin uskoo, että kuluttajat saavat ruokamarkkinoiltakin hyviä uutisia tämän vuoden aikana.

Koronan aiheuttamat arvoketjujen ongelmat tuntuvat viimeinkin olevan selätetty. Tämä tulee näkymään tavaroiden hinnoissa, jotka lähtevät laskemaan, kun tuotantoketjun ongelmat poistuvat.

– Laskevat hinnat näkyvät jo tehtaanportti- eli tuottajahinnoissa. Kiina vie maailmalle deflaatiota. Sen tavarat ovat halvempia kuin viime syksynä.

Palveluiden hinnanmuodostus on Kangasharjun mukaan kaikista vaikeimmin ennustettavissa. Kaikkiin ennusteisiin liittyy tässä maailman tilanteessa suurta epävarmuutta, mutta palveluiden hinnoissa epävarmuudet ovat suurimmat.

Palveluihin epävarmuutta tuo huonosti ennustettavissa oleva palkkakehitys. Meneillään oleva palkkakierros saattaa osaltaan kasvattaa inflaatiota.

– Jos tietäisimme, että palkkakierroksen korotukset jäävät maltillisiksi, niin voisimme sanoa inflaation tulevan varmuudella alas.

Koko euroalueen palkat määrittävät paljon myös sitä jatkaako Euroopan keskuspankki, EKP enää koronnostoja vai voiko se lopettaa koronnostot maaliskuun jälkeen. EKP:n kiristynyt rahapolitiikka alkaa vaikuttamaan inflaatioon vasta nyt.

– Korkopolitiikka vaikuttaa inflaatioon vuoden viiveellä, Aki Kangasharju sanoo.

Epävarmuuksia ennusteelle tuo se, että Kiina on avautunut. Se voi olla inflaation kannalta huono uutinen. Se voi pitää inflaatiota korkeammalla kauemmin kuin Kangasharju ennakoi.

– Suunta on kuitenkin selvä ja inflaatio tulee laskemaan tämän vuoden aikana, Kangasharju sanoo.

Kiinan ohella hallituksen tällä hetkellä tekemä politiikka luo epävarmuutta. Hallituksen politiikka on elvyttävää tilanteessa, jossa menokehysten ylityksiin ei olisi varaa.

– Se ylläpitää inflaatiota ja se on väärää politiikkaa siihen nähden, mitä EKP yrittää tehdä ja mitä tämä talous oikeasti tarvitsisi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)