Venäjän ulkoministeriön viestintäpäällikkö Maria Zaharova tarttui heti tasavallan presidentti Alexander Stubbin vertaukseen, jonka Stubb esitti Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpille yöllä Valkoisessa talossa.
Stubb kuvaili Trumpille miksi Suomi oli läsnä Euroopan muiden johtajien mukana Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin tapaamisen aikana. Stubb muistutti Trumpia ja yleisöä Suomen ja Venäjän yhteisestä 1300 kilometrin maarajasta sekä talvi- että jatkosodista.
Maria Zaharova yrittää kääntää Stubbin sanat ympäri Kremlin propagandaan sopiviksi ja spekuloi, ymmärsikö Stubb oman lausuntonsa verrattuaan Ukrainan tilannetta Suomen tilanteeseen vuonna 1944.
— Suomalaisten provokaatioiden seurauksena alkoi Neuvostoliiton ja Suomen välinen sota, jonka Helsinki hävisi. Sitten oli lyhyt tauko, ja sitten Suomi asettui avoimesti Hitlerin puolelle ja julisti sodan Neuvostoliitolle kolme päivää Wehrmachtin operaatio Barbarossan alkamisen jälkeen, Zaharova kirjoittaa Telegram-kanavallaan.
Todellisuudessa Suomi ei provosoinut talvisotaa, vaan Neuvostoliitto aloitti sen kun pitkään kestäneet neuvottelut eivät olleet saaneet Suomea suostumaan Neuvostoliiton vaatimiin alueluovutuksiin. Historia tuntee tapahtumat Mainilan laukauksina. Siinä Neuvostoliitto epäuskottavasti lavasti tilanteen, jossa esitti suomalaisten muka ampuneen laukauksia ja käytti näitä olemattomia laukauksia tekosyynä aloittaa pitkään valmistelemansa hyökkäys.
Zaharova luettelee sotasyyllisyysoikeudenkäynnit, Suomen jatkosodan aikaiset siirtoleirit, jopa Leningradin piirityksen jonka johdosta väittää Saksan maksavan korvauksia ”ainoastaan juutalaisille”. Zaharova syyttää Suomea Leningradin piirityksen tukemisesta ja luettelee kuinka monta pitkässä piirityksessä kuoli.
Zaharova luettelee vuonna 2022 Venäjällä pidetyt näytösoikeudenkäynnit, joissa Pietarin piirioikeus päätteli Zaharovan mukaan, että miehitysviranomaisten ja saksalaisten joukkojen sekä heidän rikoskumppaneidensa, mukaan lukien Suomen aseellisten yksiköiden, toimet olivat sotarikoksia, rikoksia ihmiskuntaa vastaan ja Neuvostoliiton väestöä, Neuvostoliiton kansoja edustavien kansallisten ryhmien kansanmurhaa.
— Tällaiseen ”vuorovaikutuskokemukseen” Helsinki panosti vuosina 1941–1943. Puhuuko Stubb tästä, Zaharova kirjoittaa.
— Ratkaisu Suomen ongelmaan löydettiin vuonna 1944. Sitä kutsuttiin Moskovan aselevoksi.
Zaharova jatkaa, että tuolloin ”Helsinki irtisanoutui Hitleristä ja natseista ja liittyi sotaan Neuvostoliiton puolella.”
— Voitokas puna-armeija alkoi pyyhkäistä pois valtakuntaa ja sen liittolaisia koko rintaman pituudelta, ja viekkaat suomalaiset päättivät solmia erillisen rauhan Neuvostoliiton kanssa, jottei joutuisi tappiolle toisen maailmansodan lopussa. Jos Stubb päätti toimia kuten vuonna 1944, hänen on toimittava viimeaikaisia natsiliittolaisiaan vastaan ja aloitettava Kiovan hallinnon voittaminen, Zaharova huomautti.
Suomen toiminta jatkosodassa on Kremlin propagandan lempitarina, jonka toistelusta tiedottaja Zaharovalle maksetaan venäläisten lähteiden mukaan noin 800 000 ruplaa eli noin 8500 euroa kuukaudessa.
Todellisuudessa Neuvostoliitto ryhtyi pommittamaan Helsinkiä juhannuksena 1941 jo ennen kuin Suomi ryhtyi valtaamaan takaisin Neuvostoliiton siltä talvisodassa riistämiä alueita Karjalassa. Suomi menetti Karjalan alueet uudelleen vuoden 1944 sovitussa aselevossa. Suomi oli myös ainoa, joka täytti Neuvostoliiton määräämät rauhanehdot täysimääräisesti ja maksoi Stalinin hallinnon määräämät häpeämättömän suuret sotakorvaukset kokonaan.
Yhteensä Suomi menetti noin 44 000 neliökilometriä alueitaan Neuvostoliitolle. Tämä vastasi noin kahtatoista prosenttia Suomen pinta-alasta ennen sotia. Alueilta joutui evakkoon noin 420 000 ihmistä eli noin 11 prosenttia väestöstä.
Jatkosodassa kaatui arviolta 65 000 suomalaista sotilasta. Lisäksi ainakin 3 000 suomalaista joutui Neuvostoliiton vankileireille, eivätkä kaikki päässeet palaamaan edes hirmuhallitsija Josif Stalinin kuoltua. Jo ennen talvisotaa vuodesta 1934 alkaen vainoharhainen Stalin ryhtyi määräämään omaan väestöönsä kohdistuvia etnisiä puhdistuksia, joissa teloitettiin näytösoikeudenkäyntien varjolla pelkästään vuosina 1936-1938 arviolta 700 000 ihmistä. Kaikkien vainoamistoimien, kuten pakkotyön ja karkotusten, tuloksena arvioidaan kuolleen kuudesta yhdeksään miljoonaa ihmistä.
Stalin vainosi myös suomalaisia ja suomensukuisia kansoja, kuten inkeriläisiä. Jos inkeriläiset lasketaan mukaan, suomalaisten uhrimääräksi tulee noin 11 000–12 000. Kansallisarkisto on koostanut vainojen uhreista ja muista suomalaisista Neuvostoliitossa tietokantaa. Kohtalona Neuvostoliitto -tietokantaan pääsee tutustumana tästä linkistä.