Tasavallan presidentin Alexander Stubbin mukaan menemme aina Suomen etu ja turvallisuus edellä.
– Ulkopolitiikkamme rakentuu yhdessä liittolaistemme kanssa Pohjoismaissa, EU:ssa ja Natossa. Tässä ajassa, kuten niin usein aiemminkin Venäjän ja Yhdysvaltojen toiminnalla on keskeinen vaikutus ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme, Kiinaa unohtamatta, Stubb sanoi valtiopäivien avajaisissa pitämässään puheessa.
Hänen mukaansa elämme rauhattomuuden aikakautta.
– Viime vuosien aikana Suomi on joutunut kokemaan laajalti hybridivaikuttamisen kirjoa: maahamme on kohdistettu kyberhyökkäyksiä, maahanmuuton välineellistämistä, informaatiovaikuttamista ja myös fyysistä kriittistä infrastruktuuriamme on vaurioitettu. Kaikissa näissä tilanteissa on tärkeää, että me suomalaiset pidämme pään kylmänä. Varautumisemme ja huoltovarmuutemme ovat ensiluokkaisia, Stubb painotti.
Stubbin mukaan ulkopolitiikassa tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.
– Läheisen liittolaisemme Yhdysvaltojen ulkopolitiikka nojaa tällä hetkellä enemmän transaktioihin kuin monenkeskisyyteen. Se on Suomelle ja Euroopalle haaste. On selvää, että me pidämme jatkossakin kiinni meille tärkeistä arvoista, kuten demokratiasta, oikeusvaltioperiaatteesta, kansainvälisestä oikeudesta ja instituutioista sekä ihmisoikeuksista.
Hänen mukaansa globaalit haasteet kuitenkin edellyttävät, että Eurooppa tekee läheistä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. Stubb sanoi, että Euroopan onkin periaatteistaan tinkimättä tuotava yhteistyömahdollisuuksia yhteiseen pöytään.
– Olemme nopeasti ottaneet paikkamme Natossa. Turvallisuusympäristön muutos vaikuttaa kuitenkin myös liittokuntaan ja sekin on murrostilassa. Uhkat vaativat uudenlaisia suorituskykyjä ja suorituskyvyt vaativat aiempaa vahvempaa resursointia. Budjettivallan käyttäjänä te [kansanedustajat] olette paljon vartijana. Lisäpanostukset puolustukseen vaativat laajaa yhteisymmärrystä.
Presidentti huomautti, että Venäjän laiton hyökkäyssota Ukrainassa on jatkunut jo lähes kolme vuotta.
– Ukrainan asia on meidän. Lyhyellä aikavälillä meidän on jatkettava Ukrainan taloudellista, poliittista ja sotilaallista tukea. Keskipitkällä aikavälillä meidän on löydettävä rauhanratkaisu, joka kunnioittaa Ukrainan itsenäisyyttä, itsemääräämisoikeutta ja alueellista koskemattomuutta. Pitkällä aikavälillä olemme auttamassa Ukrainan jälleenrakennusta, EU-jäsenyyttä ja Nato-jäsenyyttä.
Ulkopolitiikka on joukkuepeliä
Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhdessä valtioneuvoston eli hallituksen kanssa. Stubbin mukaan ulkopoliittinen johtamisjärjestelmämme vastaa hyvin tämän ajan tarpeisiin.
– Presidentin päätehtävät liittyvät Suomen ulkopolitiikkaan ja ylipäällikkyyteen. Maailmanpoliittisen tilanteen murroskohta korostaa laajojen kansainvälisten verkostojen tarpeellisuutta. Samalla turvallisuusympäristömme edellyttää kykyä vastata sekä sotilaallisiin uhkiin että muuhun vihamieliseen vaikuttamiseen.
Hän huomautti, että ulkopolitiikka on johdettunakin joukkuepeliä.
– Presidenttinä toimintani perustuu valtioneuvoston valmisteluun ja yhteistoimintaan valtioneuvoston kanssa. Yhteisenä tehtävänämme on edistää Suomen etua ja turvallisuutta. Haluan kiittää valtioneuvostoa hyvästä yhteistoiminnasta. Se on ollut saumatonta puolin ja toisin. Joukkuepeli toimii.
Puheessaan Stubb sanoi myös pitävänsä tärkeänä sitä, että kunnioitamme perustuslaissamme säädettyä valtionjohdon toimivallanjakoa.
– Tasavallan presidentille perustuslaki ei ole mielipide, vaan demokratian ja toimivallan peruskivi. Nykyinen järjestelmämme toimii hyvin, ja suomalaiset ovat siihen tyytyväisiä. Olen sitoutunut perustuslain kunnioittamiseen kaikessa toiminnassani.
Presidentti painotti, että nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilannetta yhtenäisyyden tarve vain korostuu.
– Se edellyttää kykyä luottamuksellisiin keskusteluihin sekä nopeaan ja päättäväiseen reagointiin. Näihin tarpeisiin järjestelmämme vastaa erinomaisesti.
– Lopulta turvallisuutemme rakentuu sille, että demokraattisen järjestelmämme tukena ovat ammattitaitoiset viranomaiset. Kun olen saanut seurata viranomaistemme toimintaa, voin sanoa, että nukun yöni hyvin, Stubb sanoi.
Puheessaan hän myös korosti, että instituutiot ovat ihmisiä varten eikä päinvastoin.
– Mikään järjestelmä kuitenkaan ei toimi, jos yksilöt eivät kanna vastuutaan.
Stubb nosti esiin myös kansanedustajien suuren vastuun. Hänen mukaansa kansanedustajien toiminta vaikuttaa Suomen keskusteluilmapiiriin, ja toimii esimerkkinä etenkin nuorille.
– Demokratiaan kuuluvat erilaiset näkemykset ja mielipiteet. Ja avoin keskustelu. Mustavalkoisen ja henkilöön menevän yhteiskunnallisen keskustelun sijaan toivon kuitenkin näkeväni entistä enemmän toisia kunnioittavaa, rakentavaa debattia. Arvokkaan ja kunnioittavan käytöksen merkitys korostuu nimenomaan täällä eduskunnassa etenkin niissä hetkissä, kun teillä on päättäjinä vaikeita asioita ratkaistavana.
Puheensa lopuksi Stubb julisti vuoden 2025 valtiopäivät avatuiksi.