Nahal Ozin kibbutzia perustamassa aikanaan ollut 85-vuotias Shlomo Ron käski vaimonsa, tyttäriensä ja lapsenlapsensa sulkeutua kodin turvahuoneeseen Hamasin hyökkäyksen alkaessa 7. lokakuuta.
Hän jäi itse istumaan nojatuoliin olohuoneessa.
– He ampuivat yksinäisen vanhan miehen eivätkä menneet sisään turvahuoneeseen. Näin hän pelasti perheensä, miehen sukulainen sanoo Ynet-uutissivustolle.
Shlomo Ron haudattiin viime viikolla Kinneretin kibbutsissa sijaitsevalle hautausmaalle. Hän oli ollut mukana teini-ikäisenä perustamassa Gazan lähellä sijaitsevaa Nahal Ozia ja tavannut sieltä Kinneretistä kotoisin olevan vaimonsa.
Hänen sukulaisensa olivat paikalla hyökkäyspäivänä, sillä miehen oli tarkoitus mennä leikkaukseen sunnuntaina. Palestiinalaisen äärijärjestö Hamasin terroristit ampuivat varhain lauantaina 7. lokakuuta tuhansia raketteja kohti Israelia.
Taistelijat murtautuivat läpi Gazan turva-aidasta ja aloittivat siviilien ja sotilaiden teurastamisen. Ainakin 1 400 israelilaista sai surmansa yllätyshyökkäyksessä.
Shlomo Ronin sukulainen kertoo olleensa yhteydessä Nahal Ozissa olleisiin perheenjäseniinsä kyseisenä aamuna. Hän oli saanut viestin sukulaiseltaan, jossa kerrottiin hyökkääjien ampuneen Ronin.
This is Shlomo Ron. When Hamas terrorists invaded his home in Kibbutz Nahal Oz, this 85-year-old frail man had a plan.
He left his wife, daughters and grandson in the shelter, and went to sit in his living room, waiting for his death. He figured that when terrorists break in… pic.twitter.com/E9WX0q7nb3
— Yael Bar tur (@yaelbt) October 21, 2023





