EasyPark on teettänyt kyselyn autoilijoille liikennemerkeistä. Perusmerkit tunnettiin aika hyvin, mutta lisäkilvet ja tarkennukset tunnettiin vähemmän hyvin.
– Kysyimme myös, että saako oman auton parkkeerata omakotialueella asuintalonsa liittymän kohdalle. Reilusti joka toinen on sitä mieltä, että saa. Totuus on, että ei saa. Kyse ei ole tietenkään kiusanteosta vaan siitä, että pelastustie on aina oltava vapaana, kertoo EasyPark Suomen toimitusjohtaja Stefan Anderson.
Pysäköintiin liittyvät perusmerkit ovat EasyParkin mukaan suurimmalle osalle autoilijoita selkeitä, mutta lisäkilpien merkitys ja perusmerkkiin liittyvät tarkennukset ovat autoilijoilta osittain hakusessa.
Esimerkiksi pysäköinti ja pysähtyminen kielletty -merkin pääsäännön osaa 94 prosenttia vastaajista. Sen sijaan 65 prosenttia ei tiennyt, että merkki on voimassa seuraavaan risteykseen saakka. Neljännes vastaajista jopa arveli, että merkki on voimassa vain 10 metrin alueella merkin jälkeen.
Pihakadun merkin tunnistaa 89 prosenttia vastaajista. Sen sijaan toinen vastaaja ei tiennyt, että pihakadulla saa pysäköidä vain merkityillä pysäköintipaikoilla.
EasyParkin teettämä liikennemerkkikysely toteutettiin syyskuussa. Siihen vastasi 1000 ajokortin omistavaa ihmistä.





