Väittelijä Joona Lehtomäen mukaan metsätalouden tarpeisiin kerätyt metsävaratiedot ja laskennalliset menetelmät voivat auttaa määrittelemään, missä järjestyksessä luonnonsuojelun kannattaa edetä.
– Suomen suojelualueverkosto on jakautunut epätasaisesti. Suojeluaste on suurin pohjoisessa, missä lajiston monimuotoisuus on vähäisintä, hän toteaa väitöstiedotteessaan.
Lehtomäen mielestä tämän hetken kiireellisin suojelutoimenpide onkin suojelualueverkoston ekologisesti perusteltu laajentaminen Etelä-Suomessa.
Uusia suojelualueiden valintaa voidaan tukea laskennallisilla analyyseillä, joiden taustalla on laajaa asiantuntija- ja sidosryhmäyhteistyötä.
Aineiston saatavuus rajoittaa usein sitä, millaisia analyysejä suojelun tärkeysjärjestyksestä pystytään tekemään. Siksi Lehtomäen mielestä pitkäjänteinen ja avoimeen tietoon perustuva aineistopolitiikka on tarpeen.
– Käytettävän aineiston tarkkuuden tulisi kuitenkin olla mahdollisimman hyvin linjassa suojeluongelman sekä siihen liittyvien ekologisten prosessien kanssa.
Hänen mukaansa metsävaratietoon ja asiantuntijatyöhön perustuvat suojeluarvoa kuvaavat indeksit voivat toimia suojelualueiden valintajärjestyksen pohjana.
– Suojelualueiden välillä sijaitsevien metsäalueiden määrä ja laatu ovat tärkeitä tekijöitä monien metsälajien kannalta. Ekologisesti toimiva suojelualueverkosto on sekä laadukas että hyvin kytkeytynyt, Lehtomäki sanoo.
– Suojelun tärkeyttä määritettäessä kytkeytyvyyden painottaminen saattaa kuitenkin laskea paikallisesti korkealaatuisten, mutta huonosti kytkeytyneiden alueiden suhteellista arvoa. Kytkeytyvyyden ja paikallisen laadun tasapainoinen huomioimien suojelupriorisoinnissa vaatiikin harkintaa, hän jatkaa.
FM Joona Lehtomäen väitöskirja Spatial conservation prioritization for Finnish forest conservation management tarkastetaan perjantaina 31. lokakuuta Helsingin yliopistossa.
