Yhä useampi suomalainen sijoittaa rahastoihin. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Rahastoihin sijoittamisen suosio kasvaa

S-Pankin mukaan kiinnostus on nousussa etenkin vanhemmissa ikäluokissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuore analyysi S-Pankin rahastojen käyttäjädatasta osoittaa, että rahastosijoittaminen kiinnostaa yhä laajempaa joukkoa suomalaisia.

Tänä vuonna rahastosijoittajien määrä on kasvanut eniten kappalemääräisesti 36–50-vuotiaiden ja 51–64-vuotiaiden ryhmissä. Mutta jos katsotaan suhteellista kasvua, suurin kasvu on tapahtunut 75 vuotta täyttäneiden ja 18–25-vuotiaiden ryhmissä.

Yli 75-vuotiaiden osuus kasvusta oli hieman yli 10 prosenttia, ja ikäryhmän keskimääräinen sijoitettu varallisuus on noin 16 000 euroa. 18–25-vuotiaiden osuus kasvusta oli hieman alle 10 prosenttia, ja ikäryhmän keskimääräinen sijoitettu varallisuus on noin 3 400 euroa

– Tämä osoittaa, että rahastosijoittaminen ei ole vain nuorten harrastus. Vanhemmat ikäluokat ovat entistä aktiivisempia sijoittajia ja he tuovat selvästi eniten uutta varallisuutta rahastoihin, kertoo S-Pankki Rahastoyhtiön toimitusjohtaja Teri Heilala tiedotteessa.

– Ilahduttavaa on, että myös alle 25-vuotiaat tekevät paljon rahastomerkintöjä, vaikka heidän rahastoihinsa sijoittama varallisuutensa on vielä pieni. Tämä kertoo siitä, että nuoret suhtautuvat pitkäjänteisesti säästämiseen ja haluavat kasvattaa taloudellista turvaansa jo varhain, hän jatkaa.

Marraskuun alussa S-Pankin rahastojen osuudenomistajien määrä ylitti merkittävän 500 000 osuudenomistajan rajapyykin. S-Pankilla on rahastojen osuudenomistajia kolmanneksi eniten koko markkinasta.

Myös S-Pankki-rahastojen nettomerkinnät ovat kasvaneet huomattavasti. Kasvua on tapahtunut sekä orgaanisesti että sulautumisten kautta, kun S-Pankin Handelsbankenilta ostamat neljä rahastoa sulautuivat syyskuussa neljään S-Pankki-rahastoon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)