Helsingin entinen pormestari Juhana Vartiainen (kok.) kommentoi X-alustalla lipun hintojen korotuksia. HSL nostaa matkalippujen hintoja ensi vuoden alussa 3,1 prosenttia.
– Kun monet sekä iloitsevat [Laajasalon] Stansvikin suojelupäätöksistä että harmittelevat HSL:n matkalippujen hintojen nousua, kannattaa muistaa, että näillä kahdella asialla on yhteys. Mitä harvemmin rakennettu kaupunki, sitä kannattamattomampi joukkoliikenne, Vartiainen toteaa.
Hän viittaa siihen, että kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestari Johanna Laisaari (sd.) on ilmoittanut demarien kääntyneen Stansvikin metsäalueen suojelun kannalle, jolloin edes supistettu rakentaminen alueelle ja noin tuhat uutta asukasta, ei ole menossa läpi. Samaan aikaan viereen Kruunuvuorenrantaan rakennetaan jättimäistä siltahanketta Laajasalon raitiovaunuyhteydelle.
Asiaan on ottanut useasti kantaa myös helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Otto Meri (kok.).
– Minua on väitetty valehtelijaksi, kun totean että Kruunusillat on miljardin euron ratikka metsään. Ohessa kuvassa näkyvät Kruunuvuoren metsäalueet, joille on päätetty olla rakentamatta. Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä, sanoo Meri, joka on jakanut havainnollistavan karttakuvan X:ssä.
Kruunusiltojen hintalappu vaihtelee rajusti riippuen siitä, mitä hankkeeseen katsotaan kuuluvaksi mukaan. Kruunusiltaprojekti itse ilmoittaa kustannusarvioksi vuoden 2020 joulukuun hintatasossa lasketun 326 miljoonaa euroa.
Vihreiden konkaripoliitikko Osmo Soininvaara huomauttaa ketjussa, että miljardin hinta-arvio on väärä.
– Oliko tarkoitus suojella nuo alueet silloin kun sillasta päätettiin? Vai perustuiko siltainvestoinnin kannattavuuslaskelma virheelliselle olettamalle rakentamisesta? Vartiainen puolestaan kysyy Soininvaaralta.
– Vihreillä on monia hyviä ja markkinaehtoisia kaupunkipolitiikan ajatuksia, mutta minulle syntyi pormestariaikana sellainen kuva, että he puskevat läpi suuria infrainvestointeja sellaisin kaava- eli kannattavuuslaskelmin, joita myöhemmin sabotoidaan suojelupäätöksin, Vartiainen jatkaa.
LUE MYÖS:
”Emme voi toimia näin” – Helsinki rakentaa 500 miljoonan euron siltaa ”metsään”
Paljonko Helsingin jättisilta oikeasti maksaa? Hanke käyttää lukua vuodelta 2020
Kun monet sekä iloitsevat Stansvikin suojelupäätöksistä että harmittelevat HSL:n matkalippujen hintojen nousua, kannattaa muistaa, että näillä kahdella asialla on yhteys. Mitä harvemmin rakennettu kaupunki, sitä kannattamattomampi joukkoliikenne. https://t.co/vEv0T7QPRY
— juhana vartiainen (@filsdeproust) October 30, 2025
Minua on väitetty valehtelijaksi, kun totean että Kruunisillat on miljardin euron ratikka metsään. Ohessa kuvassa näkyvät Kruunuvuoren metsäalueet, joille on päätetty olla rakentamatta.
Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä. pic.twitter.com/V4r2uDNtL2
— Otto Meri (@OttoMeri) October 23, 2025





