Tasavallan presidentti Alexander Stubb oli perjantaina haastateltavana Helsingin kirjamessuilla. Hän sai tuhansien messukävijöiden jättiyleisön.
Stubbilta kysyttiin diplomatiasta ja sen riskeistä. Presidentin mukaan henkilösuhteet ovat diplomatian ulottuvuus, josta harvemmin puhutaan kirjallisuudessa.
– Me pääsimme hyvään alkuun presidentti (Donald) Trumpin kanssa, ja niinkin erikoisesta syystä kuin golfista. Jonka oikeasti olen jättänyt 35 vuotta sitten… Mutta sitten kun tuli ehdotus pelata, niin tietysti menin ja se on luonut tietyn henkilösuhteen. Keskustelemme usein puhelimitse, viestittelemme paljon ja niin edespäin. Katsotaan nyt miten kauan tätä kestää, Alexander Stubb kuvaili.
Hän sanoi olevansa realisti sen suhteen, ettei Suomella ole jättiläismäistä merkitystä Yhdysvalloille.
– Mutta toki nyt tietysti vaikkapa maantieteellisen sijaintimme takia tällä hetkellä, puolustusvoimiemme takia tällä hetkellä, ja jäänmurtajien takia tällä hetkellä – niin meillä taitaa olla ihan paljonkin merkitystä Yhdysvalloissa. Mikä on hyvä asia.
Presidentiltä kysyttiin uudestaan, onko siinä riskiä.
– No. Sanotaan että vähemmän riskiä kuin että olisi jonkun toisen suuren valtion hoteissa, joka nyt tilanpuutteen vuoksi jätetään mainitsematta tässä, Stubb nauratti yleisöä ja sai aplodit.
Alexander Stubb ei pidä Suomen syyttämisestä uussuomettuneeksi.
– Siinä on ehkä tiettyä historiattomuutta. Täytyy muistaa, että silloin pakon sanelemana jouduimme tiettyyn tilanteeseen. Nyt tavoitteenamme on maksimoida meidän vaikutusvaltamme. Yhdysvallat viimeksi kun perustuslakia seurasin ja Yhdysvaltain politiikkaa lähes tutkin, niin olen todennut että Yhdysvallat on liberaali demokratia. Joka jakaa pitkälti – ainakin periaatetasolla – meidän arvomme.
– Siinä mielessä näitä kahta (ajankohtaa) ei voi verrata.
Stubbin mukaan ”kun me olemme päässeet ikään kuin näistä pihdeistä irti, niin nyt meidän tehtävämme on auttaa Ukrainaa selviytymään. Ja sen takia meillä on juuri nyt vahva Yhdysvallat-suhde”.
– Suomettuminen on tietysti meille suomalaisille raskas taakka. Jota kuitenkin pitää rehellisesti käsitellä. Se on käsite, jossa vähän tulkinnasta riippuen oli myös paljon totuutta. Paljon siitä oli pakon sanelemaa, Alexander Stubb sanoi.
– Jokainen presidentti joutuu erilaiseen maailmanpoliittiseen ja historialliseen tilanteeseen. Joskus olen yön pimeinä tunteina miettinyt, miten ehkä itse olisin niissä tilanteissa toiminut.
Presidentti kertoi lukeneensa juuri Lasse Lehtisen uuden Läheltä piti -kirjan.
– Se toi aika lähelle myös sen (Urho) Kekkosen ajan. Kyllä meidän tavoitteena on ikään kuin maksimoida vaikutusvalta, ja sen takia en näe, että nämä ovat millään tavalla toisiinsa verrannollisia.






