Eagle S-tankkeriin liittyvät syytteet kaatuivat käräjäoikeudessa, sillä oikeuden mukaan sillä ei ollut toimivaltaa asiassa. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Eagle S-juttu kaatui käräjäoikeudessa, näin poliisi perustelee toimintaansa

Oikeuskäsittely toi valtiolle lähes 200000 euron kulut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin käräjäoikeuden päätös jättää tutkimatta Eagle S -laivaa koskeva rikostapaus on herättänyt keskustelua viime aikoina.

Käräjäoikeus totesi viime viikolla, ettei sillä ole toimivaltaa asiassa. Päätöksessä ei otettu kantaa siihen, ovatko rikoksesta syytetyt laivaston jäsenet syyllistyneet rikokseen.

Myös viranomaisten toiminta on herättänyt ihmisissä ihmetystä. Esimerkiksi sitä on ihmetelty, miten viranomaiset ovat saaneet käytettyä monta kuukautta sellaisen tapauksen tutkintaan, johon sillä ei ole edes toimivaltaa. Suomen valtiolle oikeustapaus tulee aiheuttamaan lähes 200 000 euron kulut, ja valtio joutuu korvaamaan esimerkiksi syytteessä olleiden laivaston jäsenten oikeudenkäyntikulut.

Tapausta kommentoi myös poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki viestipalvelu X:ssä. Aluksi hän huomauttaa, että poliisi ei ota itse päätökseen kantaa.

– Esitutkinta asiassa on tehty perusteellisesti ja ripeästi asian siirtyessä syyteharkintaan jo kesäkuun alussa. Joulunpyhien operaatio oli poikkeuksellinen ja toteutettiin hyvällä viranomaisten välisellä yhteistyöllä, Koskimäki kirjoittaa.

Hänen mukaansa poliisi on kehittänyt valmiuttaan monin tavoin poikkeuksellisiin tilanteisiin, jotka voivat tapahtua esimerkiksi Itämerellä.

– Lisäoppia on saatu tästäkin tapauksesta, olemme parantaneet kyvykkyyttämme yhdessä muiden viranomaisten ja kansainvälisten yhteistyökumppaneidemme kanssa. Meillä on ennakointi- ja tilanneymmärrys, tehokkaat toimintamallit, kyvykkyys ja velvollisuus hoitaa jatkossakin tehtävämme hyvin eikä annettu tuomioistuimen ratkaisu muuta tätä. Toimimme ennakoivasti, reagoimme nopeasti ja tuemme yhteiskunnan kestävyyttä, Koskimäki lupaa.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.

Taustalla kaapeleiden rikkoutuminen

Apulaisvaltakunnansyyttäjä oli nostanut törkeää tuhotyötä ja törkeää tietoliikenteen häirintää koskevan syytteen Cookin saarille rekisteröidyn Eagle S -säiliölaivan kapteenia sekä ensimmäistä ja toista perämiestä vastaan. Syytteeseen sisältyi myös vaihtoehtoisia rikosnimikkeitä. Syytetyt kiistivät kaikki syytteet.

Cookinsaarille rekisteröidyn, Venäjältä öljylastissa lähteneen Eagle S:n epäillään katkaisseen Suomenlahdella viisi merikaapelia raahaamalla ankkuriaan meren pohjassa noin 90 kilometrin matkan. Kaapelien omistajille on kaapeleiden Suomessa tapahtuvan käytön estymiseen liittyvien seurausten lisäksi aiheutunut pelkästään korjauskulujen osalta yhteensä ainakin 60 miljoonan euron suuruinen välitön vahinko.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)