EU:n puolustusteollisuus- ja avaruuskomissaari Andrius Kubilius. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Komissaarin mukaan Vladimir Putin tulee meitä vastaan testatun armeijan kanssa

Andrius Kubiliuksen mielestä olisi suuri virhe olla integroimatta Ukrainaa EU:n puolustusarkkitehtuuriin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU:n puolustusteollisuus- ja avaruuskomissaari Andrius Kubilius kertoi The Kyiv Independentin haastattelussa, että olisi ”suuri virhe”, jos EU ei integroisi Ukrainaa puolustusarkkitehtuuriinsa.

– Jos todella niin käy, että tulemme niin sanottuun päivään X, ja (Vladimir) Putin aloittaa hyökkäyksen meitä vastaan. Meidän on siis ymmärrettävä, että Putin tulee taisteluissa testatun armeijan kanssa, joka on paljon vahvempi kuin vuonna 2022, ja jolla on kyky käyttää miljoonia drooneja, Kubilius sanoi.

Venäjä on lisännyt provokaatioita EU:n itäisiä jäseniä vastaan viime päivinä. Moskova loukkasi Puolan ilmatilaa 10. syyskuuta, minkä seurauksena Varsova ampui alas venäläisiä drooneja alueensa yllä. Tämä oli ensimmäinen kerta Naton jäsenmahaan kolme vuotta kestäneen Venäjän täysimittaisen sodan aikana.

Venäjän eskalointi herätti kritiikkiä EU:lta, Natolta ja useilta länsimaisilta johtajilta. Tämä sai Ukrainan ja Puolan jatkamaan yhteisiä dronejen ja drone-torjuntajärjestelmien harjoituksia Kiovan sota-ajan tietämyksen avulla.

– Euroopan mantereen demokraattisella puolella meillä on vain Ukrainan armeija, jolla on samat taisteluissa koetut ominaisuudet. Olisi suuri virhe meidän puoleltamme, jos emme löytäisi parasta tapaa integroida Ukrainan ominaisuudet, Ukrainan (ase)voimat ja Ukrainan puolustusteollisuuden nopeimmalla mahdollisella tavalla jonkinlaiseen uuteen puolustusarkkitehtuuriin, Kubilius sanoi.

Vain muutamia päiviä sen jälkeen, kun venäläiset droonit tuomittiin Puolan ilmatilan loukkaamisesta, ne loukkasivat jälleen EU:n ja Naton ilmatilaa lentäessään Romanian alueen yli 13. syyskuuta Ukrainaan kohdistuneen massiivisen ilmaiskun aikana.

– Siksi alamme keskustella, ja etenemme jonkinlaisen uuden lähestymistavan mukaisesti, jota kutsutaan Euroopan puolustusunioniksi, Kubilius sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)